tiistai 9. huhtikuuta 2013

Osaatko silmukoida?

Loppusuoralla oleva neuleprojekti. 
Esitellään tämä myöhemmin valmiina sovituskuvien kera.
Silmukointiin löytyy ohje mm. täältä. Sivun alareunassa on puikoilta suoraan silmukoiminen, jonka opin opiskeluaikana ja siitä lähtien olen käyttänyt sitä niin paljon vain kuin mahdollista. Osan neuloituvat yhteen täysin samoin, kuten neuleessa ja tällöin ompelukohdasta tulee saumaton. Käytän tätä olkapäillä ja kuten tässä menossa olevassa projektissa hupun päällä "saumana". Suositten todella kokeilemaan, koska ei ole vaikeaa ja se siistiyttää työtä tavallisiin saumoihin verrattuna.
Silmukoinnin kulku piirrettynä kuvan päälle :D
Silmukointisauma kulkee hupun laella pinkin keskikohdassa. Kun langankireyttä tarkkailee sopivaksi, tulee saumasta täysin huomaamaton. Tässä olisi voinut vielä vähän keskittyä paremmin, eikä katsoa ihan niin tiiviisti telkkaria samalla.
 Yllä kuvassa kirjoneuleen sisuspuoli. Kirjoneuleita tein teini-iässä, mutta ne ovat viimeisten vuosien aikana ollut trendiunholassa, kunnes nyt tekevät taas takaisintuloa. Oli siis pakko ottaa kirjoprojekti työn alle niitä blogeissa taas katselleena vähän modernimmassa asussa.

Neuletakki on saanut jo hihat toisin kuin yläkuvassa niitä ei vielä ole ja enää puuttuu trikoinen vuori. Koska vuori tulee peittämään taustapuolen, ei kaikkia langanpätkiä tarvitse päätellä. Esim. nuo reunassa, joissa toinen päättyy ja toinen alkaa vierekkäin, solmin langat yhteen ja ne saavat jäädä vuorin alle ;)

Neuletuunaus

Tämä neulepaita on joskus kirpparilta ostettu keskimmäiselle, jokin ranskalainen lastenvaatemerkki. Olkapäältä oli napit jo tippuneet, mutta ompelin sinne väripisteiksi kolme oranssia puunappia. Keksin, että tämä voisi lähteä kaverille nyt kiertoon ja tuli inspis tuunata tätä nimikirjaimin oranssilla puuvillalangalla.

6 kommenttia:

  1. Saumattomuus rulettaa, joten kyllä tätä konstia tulee käytettyä usein. Tosin en aiemmin tiennyt tekniikalle suomenkielistä nimeä, koska opiskelin sen englanniksi. :D Aivan ihana neuletakki! Mullakin ois yksi neuletakin vuoritusprojekti suunnitelmissa, mut saas nähdä saanko aikaan...

    VastaaPoista
  2. Voi mikä karkkineule. Tuollainen pitää opetella ;) en siis ole koskaan silmukoinut.

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava neuletakki tulossa! Itse tykkään kanssa silmukoida, tai neuloa saumat yhteen aina, kun mahdollista. Muokkailen monasti myös sivusaumat pois.

    VastaaPoista
  4. Upea neuletakki - ja hienoja projekteja sinulla muutenkin. :) En ollut törmännytkään tuollaiseen silmukointiin, täytyypä seuraavassa neuleprojektissa ehdottomasti kokeilla! Innolla odotan näkeväni lopputuloksen vuoritetusta neuletakista. Itse en ole vielä tuota vuoritustakaan uskaltanut koskaan kokeilla, vaikka etenkin tuollaisessa kirjoneuleessa se kätevästi peittää tuon taustapuolen.

    VastaaPoista
  5. Oi kun herkullinen neuletakki tulossa! :)

    VastaaPoista
  6. Karkkitakki, nam. oikein mehukkaat värit

    VastaaPoista