keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Linen stitch ja sukkakeräyksen satoa

Tänään vein muutaman kassillisen villasukkia Naantalin Birgittakotiin. Mukaan keräykseen tein mm. nämä tossut linen stitch-tekniikalla. Itselle tuo oli ihan uusi tuttavuus, mutta yllätykseksi hyvin simppeli tehdä. Neuloksesta tulee kudotun oloinen ja joustamattomampi. Tällä tekniikalla saisi varmaan kivan istuvia ja pönäköitä jakkuja, tyynynpäällisiä jne.
 Kaikkiaan ehdin neuloa 7 paria sukkia/tossuja keräykseen ja kahdeksannet on työn alla niin, että niistä puuttuu enää pikkukoristeet. Vien uuden satsin jonkin ajan kuluttua, kun vielä matkalla olevia saapuu ja lisääkin saa aloittaa vielä! Tänään viedyt eivät riitä siellä ihan kaikille ja lisäksi toivoivat antavansa osan kuntoutuksessa käyville, jotka asuvat sinnikkäästi kotonaan ja sukille tarvetta.
Aivan kaikkia sukkia tuosta omasta pinosta en ehtinyt kuvata, mutta tässä yhdet miesten sukat.
Ja tässä naiselle pitsireunataitoksella.
Nämä tein kärjestä alkaen.
 Ja yhdet klassikkotossutkin teki mieli tehdä hyyyyyvin joustavalla ainaoikealla, 
joten venyy isompaankin jalkaan :)

Naantalin osoitteeseen saapui sukkia ympäri Suomen ja henkilökohtaiset viestilaput ilahduttivat erityisesti saajapuolta, kun sukilla oli henkilökohtainen ulottuvuus. Vanhainkodissa näistä tehdään näyttelypäivä ja kukin saa valita omansa.
Tässä kuvassa 2 paria lapasia ja pienempiä sukkia koossa 35-38.
Tässä keskikoon sukkia 38-39.
Ja tässä 40 ja siitä ylöspäin. 
Kovin montaa suurta kokoa (n.46) ei tullut, mutta onneksi muutamat kuitenkin ;)

Tässä vielä linkki KERÄYKSEEN, jos joku haluaa vielä sukkaparin lähettää.

Ja jos joku on kiinnostunut alla näkyvästä neuloksesta niin LINEN STITCH-tekniikasta löytyy Youtubesta ohjevideoita.
Tässä hyvä video, mutta meille se harvinaisempi lankanpitosuunta.
Ja tässä video, jossa edetään meidän neulontastaililla, mikäli tuo toinen suunta hämää.

Itse tein aina 2 kerrosta (eli eestaas) yhdellä värillä, mikä teki alla kuvassa näkyvän kuvion. 
Ts. 2 kerrosta beigeä, 2 kerrosta petroolia, 2 beigeä, 2 petroolia, 2 beigeä jne.

Tässä hifistelijälle kolmivärisen ohje, jossa jokainen silmu on eri väriä kolmen värin erissä.

Monivärisyys on kyllä tämän tekniikan paras puoli, 


perjantai 13. maaliskuuta 2015

Animator ja uusi outfit

 
Disney animator sai tänään uuden outfitin valmiskaava-arkista, joita löytyy kolmessa ei värissä. 
Tähän sävyyn sopivista puuvilloista tuli vielä vuodevaatteet :)
Ei ollut hajuakaan, minkä kokoiselle nukelle tuo setti sopii, mutta salaa toivoin sen sopivat Animatoreille ja niin sopivatkin. Ompelin nyt hieman ääriviivojen sisäpuolelta, mutta sisempääkin olisi voinut hyvin ommella (ja leikata ääriviivoista) ja silti mahtuisi Animatorille.



Settiin kuuluin erillinen panta, jonka sisään ompelin koko matkalta leveän kuminauhan, 
joka jatkuu niskassa lisäjoustoa antaen.

 Taakse tein kiinnityksen ompelemalla nauhan sauman sisään.



Settiin kuuluu vielä käsilaukku nukelle, mutta sen ompelu jäi toiseen päivään.

Vinkki: Kannattaa piirtää kaavat talteen ennen leikkuuta/ompelua 
niin niistä voi loihtia mitä vaan jatkossa erilaisista kankaista ;)

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Leikkiruokia

Leikkiruokia teki mieli kokeilla uusia ja tein suurimman osan ompelemalla ensin koneella pääsauman, kääntämällä ja viimeistelemällä ommellen käsin. Tärkein tekijä on kyllä kankaan väri, jotta oikea assosiaatio syntyy. Kaikki kankaat löytyivät  tilkkulaatiko(i)sta.

Porkkanoissa: oranssia trikoota ja vihreää Pul-kangasta. Porkkanaviisiivut virkattu puuvillalangasta.
Herneet/pavut: vihreää polyestermokkaa. Piti tehdä liukas puoli päälle, mutta hups, unohtui ommellessa ja mokkapuoli tuli ulkopuolelle, joten herneenpalkojen sijaan taisi tulla jonkin sortin papuja, joissa oikeasti mokkamainen pinta.
Kananmuna: Valkoista kerniä (hyvä valita jokin purkautumaton), keltuainen keltaista coolmaxia, välissä vanua kohottamassa keltuaista. (Joskus olen tehnyt myös valkoisesta polyesterfleecestä ja keltaisesta Pul-kankaasta.)
Nakit: Nakkeihin kokeilin roosan väristä Pul-kangasta sekä Seikkailutrikoon tilkuista yksivärisiä osia. Poika auttoi ruokien kääntämisessä alkuompelun jälkeen sekä vanun laittamisessa. Lopuksi ompelin nakit ryppyyn päistä ja käänsin rypyn sisäänpäin :)



Tänään työn alla on ollut erittäin värikäs pino pikkupaloja. Toisin sanoen yhteensä 12kpl tytölle pikkuhousuja isommassa koossa. Enää viimeisestä puuttuu kumpparit ja sitten kaikki ovat valmiit. Katsotaan, jos ne päätyisivät kuviin asti jossakin välissä. Pikkuhousujen ompeleminen ei joskus kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta ja varmaan 10 kpl piti ennen tehdä ennen kuin hoksasin tiettyjä kikkoja. Hassua, miten noin pieni ompelus vaatii senkin verran harjoitusta...

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Diivan toinen mekko


Kummitytön mekko nro 2 tuli Pehemiän heppatrikoosta. Helmassa Stenzon pilkkutrikoota frillana. Pääntie ja hihansuut käänsin vain sellaisenaan, koska digitrikoo on niin ihanan joustavaa. Käänne ommeltu siis suoraan peittarilla ilman kanttauksia ja erillisiä osia. Pääntie on käännetty vasta olkasaumojen ompelemisen jälkeen, mutta sivusaumat vasta käänteen jälkeen, koska kainolokohdat tekisivät muuten tiukkaa päärmeelle.


 Frillaan on käytetty trikoosuirua, joka on ollut 2 kertaa kankaan leveys eli noin 3m yhteensä. Yksi kankaan leveys on siis tullut rypytettyä sivusaumojen väliin eteen ja toinen leveys taakse.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Pitkä mekko diivalle ;)

Kummityttö toi kassillisen pestyjä kankaita ja halusi niistä hihattomia pitkiä mekkoja. Neiti kulkee kotona kesät ja talvet mekoissa, joten ei sitten muuta kuin mekkoja ja mekkoja ompelemaan. Tästä yksisarvisesta  tuli oikein tuollainen diivamainen, joka sopii paremmin kuin hyvin neidin luonteeseen! :D Kaavana oli hihaton paita, josta jatkoin helmaa niin leveäksi kuin kangas antoi myöden.


Helmassa on pitsinauha, jonka ompelin peittarilla samalla kun tein helmakäänteen 
eli kätevästi vain yksi tikkaus.