sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulun odotusta

Talviset jääkukkajoustistunikat tein viikko sitten, kun jäi hieman putki päälle ja vielä piti koittaa toisessa värissä ja vielä harmaastakin toinen. Tuli sitten kavereillekin tunikat. Taskujen sisukset trikoota ja kaavapohjana vanha  tavallinen peruspaitakaava, josta muokkailen aina erilaisia variaatioita. 
 Pinterestistä valotelttoja bonganneena tein tänä vuonna meille sellaisen, kun lapsetkin vielä siitä innostuivat. Vanhat luonnonvalkoiset lenkkiverhot ovat tähän juuri hyvät ja mies haki pihalta oksan, joka kiinnitettiin narulla kattoon vanhaan hyppykiikkukoukkuun. Verhotankoon asennettiin vähän erilaiset "jouluvalot".
 Teltan avasin ensin klassisesti edestä, mutta yhtä hyvin aukko voi olla sivulla ns. laavumaisesti.
 Valot toimivat päivälläkin kivasta, kun kangas hohtaa ja ne näkyvät paremmin kuin jos valot olisivat yksinään jossakin. Pihalle ostettiin myös uusia valoja yhteensä neljät, samoin sisävaloja neljät. About  kaikki vanhat olivat menneet rikki, joten eipä auttanut muu kuin päivittää valovarasto.


 Keskimmäisen kanssa askarreltiin aiemmin paperimassasta erilaisia koristeita piparimuottien avulla. Paperimassa ei tähän ihan paras mahdollinen, mutta saatiin toimimaan. Askarteluväreillä maalattiin ne valkoisiksi, vaaleanpunaisiksi ja mintunvihreiksi. Pieninkin sai osallistua jonkin aikaa, mutta sen jälkeen laitettiin hänelle oma Hello Kitty-maalaustyömaa, että saatiin viimeistellä rauhassa. :D

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pitsilisä

Kirpparilta on lähtenyt mukaan joskus tämä Gapin neuletakki. Se oli tehty ns. nurinpäin käytettäväksi eli sileä puoli sisälle ja silmukoiden nurja puoli päälle. Oman silmään se jotenkin näyttää niin, että olisi väärinpäin, kun värienvaihtumiskerroksessakin lenkit näkyy hölmösti. Yritän niitä lenkkikerroksia omissa neulomuksissani nykyisin kiertää kikkakolmosilla. Jos neuletakin käänsi sileä puoli päällepäin niin sivusaumat tulivat ulkopuolelle eli sekään ei oikein kiva ollut. Keksin sitten peittää sivusaumat pitseillä ;) Ei ihan takin tyyliin nuo pitsit, mutta ihan hauska lopputulos. Sivuihin pitsit oli helppo ommella koneella, mutta hihoihin ompelin ne sohvannurkasta käsin.
Tässä osa pitsivalikoimasta. Pitsit Pehemiältä.

torstai 5. joulukuuta 2013

Handyt hommat

Lahjoja miesväelle. Nämä kankaat ovatkin nyt alessa viikonlopun ja ensi viikon. Keltaiseen paitaan tuli V-pääntie, vaikka se ei oikein oma suosikki ole valmistaa, mutta saaja kuulemma pitää siitä enemmän. Onnistui kuitenkin ihan jees. Pääntie mustavalkoisesta trikoosta kaksinkerroin saumurilla kiinnitetty ja tikattu päältä.
Boksereihin riittää myös yksi yksi leveys eli kaikki palat tulevat rinnakkain näistä trikoista. XL/XXL-kokoisiin lyhytlahkeisiin riittää 50cm ja pidemmästä saa puolipitkät, jotka meillä ollut talvella suosikkeja tai pitkälahkeiset kaavan korkeuden mukaan.

Blogittomalta kaverilta sain kuvaan isän ja pojan kalsarit, jotka menossa joulupakettiin. Oli tehnyt pienellekin hienosti aidon sepaluksenkin :D Se olisi kieltämättä jäänyt itseltä väliin... Löydettiin ihanaa superpehmoista leveää kalsarikumpparia Turusta Jätti-Rätistä, mutta ilmeisesti sitä ei saada enää lisää sinne, joten toivottavasti jostakin taas löytyy, kun nämä omat varastot loppuvat. Miesten kokoisiin boksereihin menee yllättävän pitkä pätkä kumpparia. Ollaan tikattu kumpparit suoraan kankaan päälle. Tikki uppoo kumppariin lähes huomaamattomaksi.
Lapsille tuli väsättyä yllärikalenteri, jossa alkoi itsellä jo usko loppua. Kolme lasta x 24 päivää = 72 pakettia. Sisällä on pieniä ylläreitä, karkkeja, kynää jne. 
Paketointi oli se järjettömin homma. Kiedoin kaikki luonnonvalkoiseen paperiin, tussilla päivän numero ja Washiteipillä nimen alkukirjain päällä. Ensimmäisen 20 paketin jälkeen vasta tajusin mihin ryhdyinkään! Yhdelle lapselle huomattavasti helpompi homma!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Pellavaisia sävyjä

Joutsenneulos pääsi aalloille testaukseen. Kankaissa on samat värit niin teki mieli yhdistää niitä jotenkin ja vielä teemakin sopii. Joutsenet voisi jopa aplikoida uimaan laineille. Tähän kokeilin taskua, jonka reunassa tummansinistä resoria, samaa pääntiellä. Taskunsuut on kantattu normityyliin, mutta pääntie saumuroitu kaksinkerroin ja tikattu päältä. Pipo on ilman vuorta, mikä näillä puolikylmälämminkeleillä riittävä ainakin täällä etelässä. Vielä voisi tehdä kintaat, jos saisi joutsenet osumaan jotenkin päälikappaleisiin vaikka niin että tulis vastakkain...

Kaksinkertaisesta pellavalangasta virkkasin korin. Näitä on tullut joskus tehtyä useita matonkuteista. Kori pysyy pystyssä auki, mutta siitä saa tukevammankin taittamalla reunat, kuten alakuvassa. Koriin pakataan joululahja ;)

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Saumaton neuletakki murretuin sävyin

Lankahamsteri harvoin ostaa tarkkaan lankoja tiettyyn työhön. Sen sijaan lankaa hamstrataan erinäinen määrää kaappiin ja tehdään niiden fiiliksestä syntyneen inspiraation mukaan :D Yksi ilta oli vain pakko iskeä kiinni näihin ja sekoittaa  kerät keskenään. Luonnossa ei ehkä aivan näin murrettu kuin kuvissa. Lankana Dropsin pehhhmoista konepestävää villaa.

Aloitin päätieltä alaspäin ja tein niin pitkälle kuin keristä riitti. Ennustin, että jakkukokoinen pitäisi tulla ja siihen riitti. Ajattelin itelle kokeilla myös lyhythihaista versiota, jotka olleet käteviä kasvavalla neidillä. Itsellä ei kädet pituutta toivottavasti kasva, mutta ihan mukava tälläinenkin neule, jossa ei pitkiä hihoja.

Kaikki reunat on ainaoikeaa ja muuten sileää neuletta. Neuloin pyöröpuikoilla edestakaisena niin ettei takkiin tullut yhtään saumaa. Kuvasta voi nähdä yläosassa sädemäisesti kulkevat lisäyskohdat, jossa lisäsin silmukoita alaspäin neuloessa. Kun pääsin kädensuihin, jätin kädentiet omikseen ja jatkoin edestakaisin samaan tyyliin alaosan. Helmaa kohde lisäsin reunoissa silmukoita ja jos olisi tullut tunikapituudella niin silmukoita olisi saanut lisätä ihan mukavastikin, että ylettyisi lantion ympäri. Kiinnistyssysteemiä en nyt tähän laittanut, mutta hakanen, yksi tai kolme nappia tms. voisi sopia yläosaan. Katsotaan, miltä tuntuu käytössä ja lisätään sitten sen mukaan. Neuleen kastelun olen nyt kokonaan unohtanut ja siirtynyt vain höyryttämään harson läpi kunnon sumulla niin sileää ja suoristuu hienosti.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Vintagemekko ja Pinterest

Huh, kun on ehtinyt tulla pitkä tauko blogin päivitykseen. Aikaa on humahtanut työn merkeissä ja sen lisäksi olen uppotunut viimeiset pari viikkoa Pinterestiin. Vihdoin sain kuvattua aikaansaannoksia blogiinkin asti ja yritetään tässä starttailla tätäkin taas. 

Mekko on odottanut kuvaamista alkusyksystä asti. Se on ommeltu vanhasta pussilakanasta. Mekkoon meni about toinen puoli pussilakanasta. Yläosan kaava on jokin random Burdan mekon yläosa ja kumpikin, etu- ja takakappale, koostuvat kolmesta osasta. Alaosa on koottu omasta päästä alas leveneviä kiiloja leikaten ja niistä koottu ns. kellomaista helmaa. Sivussa limenvihreä pitsivetoketju. Pääntielle ja kädenteihin on leikattu alavarat, ommeltu, käännetty ja tikattu. Kaiken kaikkiaan melkoisen simppeli mekko.

 Tervetuloa tutkimaan Pinterestiin. Täältä löydät mut kansioineni ;)

lauantai 12. lokakuuta 2013

Pallohaalari

Tehdään testi tabletilla bloggaamisesta... Loppukesällä ommeltu pallohaalari kohteena. Ommeltu joustavasta Jätti-Rätin trikoosta ja ihan hyvä testikangas puolikaavattomaan kokeiluun. Jatkoin taannoin blogatun viiksipaidan kaavasta silmämääräisesti alaspäin leikaten. Olkapäillä prymin nepparit eli avautuu sieltä käsin. Haalarissa siis vain sivusaumat sekä haarasauma. Aika villi lopputulos, mutta tämä päällä on menty julkisestikin. Marimekolla ja varmaan Nansollakin on ollut tämän tyylisiä trikoohaalareita nyt uustuotannossa isoin kuvioin. Megamainen lierihattu tosta kai vaan puuttui...

maanantai 30. syyskuuta 2013

Saalis kännykästä

Löysin kännykästä ompeluksia, jotka olen muuten unohtanut kuvata kunnon kameralla. Katsotaan, saako niistä edes jonkinlaisia laadultaan blogattavaksi... Tapana on lähettää muutamalle kaverille multimediakuvia ompeluksista sillä sekunnilla, kun ne valmistuvat eli otokset ovat yleensä nopeita ja suurin osa iltahämärässä otettuja. Suurin osa näistä ihan todella perusvaatetta.

Heppatunika perushihoilla Kamomillahepoista, joita tuli juuri uusi erä myyntiin.
Selian ja Pehemiän Pärinätrikoosta pyjama 140cm ja bokserit 170cm.
Kaverin syntyvälle vauvalle retrohaalarit Ralliraidasta pupuaplikaatiolla 
sekä kaverin pojalle koon 140cm housut.

Samaisesta Ralliraidasta kahdet miesten XL-koon housut.

11-vuotiaalle164cm housut vihreävalkoraitaisesta joustiksesta.
Pieniä pikkuhousuja tuli tehty tilkuista. Niihin meni yllättävän paljon kuminauhaa ja osa jäi vielä keskenkin, kun varastot hupenivat mökiltä. Kaavan piirsin suoraan kaupan pikkuhousujen perusteella jotain sinne päin :D
Noshin trikoosta kaverille ja mulle T-paidat.