sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulupuuhia

Oli ihana ehtiä tehdä jotain pientä askarteluakin. Keskimmäinen jäi perjantaina kotiin ja pidetiin askartelupäivä. Annoin hänelle yhden joulua odottavista ylläreistä, jonka olin ostanut jo syksyllä aiemmin. Ei varsinainen jouluaskartelu, mutta juuri tätä fiilistä haen nykyjouluun eli jotain vähän värikkäämpää ja karkimpaa kuin perinteinen punavihreäjuttu. Tasapuolisuuden nimissä pienin sai sitten Tiana-nuken pikkujoululahjana (koska äiti ei malttanut avata yhtä odottavaa nukkea) ja esikoinenkin sai puuttuvat manganumeron ja hyppi siitä onneissaan tasajalkaa. 

Pupupyykkipojat on outletista joskus ostettu, mutteivät vielä ole pääseet käyttöön. 
Aattelin, että niillä voisi vaikka ripustaa joulukoristeita.
 Osa paperista meni perinteiseen ketjukoristukseen, jota A ei ollut koskaan ennen tehnyt. Vähän ehkä tyylikkäämpi versio kuin ne metallipaperihohtoiset, joita ite tehtiin 80-luvulla...
Aateltiin, että näitä pari vuotta sitten rullattuja paperihelmiäkin voisi käyttää modernissa joulukoristelussa. Olen liimannut niitä aikakauslehdistä leikatuista suikaleista, jotka olen rullannut ohuen sukkapuikoin päällä. Kokeillaan varmaan puuhelmien kanssa. Nämä näyttävät ihan erilaisilta, kun hieman lajittelee värejä ja yhdistelee mielenkiintoisesti.
Tiana tutustuu häntä odottaneeseen Belleen.
Pikkusiskon anti joulukoristukseen, taitaa olla sarjassa elämänsä toinen jouluaskartelu :D 
Tatuoitu tonttu ja tehty hoidossa.

 Pukin pajassa alkaa tapahtua yhä tiiviimmin. Tässä muutama, jonka voin täällä paljastaa ennen joulua. Kummitytölle heppatunika ja hänen isoveljelleen uutta, isompaa vaatekokoa. 


tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulutunnelmaa

Saadaan vähän joulutunnelmaa tännekin. On kiusallinen vuodenaika, kun tulee tehty lahjoja, eikä niitä viitsi laittaa tänne esiin saajien mahdollisen nuuskinnan vuoksi. Mutta päivitetään sitten aaton jälkeen. Majapuun ruuhka on vienyt viimeiset viikot, mutta viime pe vietettiin siskon lakkiaisia, jota varten piti saada jouluisempaan kuosiin kotia. Sunnuntaina ehdin ommella vielä jotain uuttakin jouluista eli nämä tyynynpäälliset heppaneuloksesta. Pitäisi enemmän harrastaa pehmoisia materiaaleja sisustuksessa, kun ovat huomattavasti mukavempia nojailla ja halailla.

Tyynyissä on alhaalla vetoketju ja toisen puolen tein punavalkopalloneuloksesta (joka värjätty koneessa pinkillä Dylonilla). Tyynyistä tuli jouluiset, muttei liian jouluiset joulun jälkeenkään käytettäväksi.

Ehkä vähän harmittaa, ettei tullut kuvattua pahimman ruuhkan aikana pinoja, ne oli aivan mielettömiä väripläjäyksiä ja niitä jatkui metritolkulla. Itsenäisyyspäivä sitten nappasi pari kuvaa ennen kuin saatiin suurin homma valmiiksi.
Näin alkoi vielä itsenäisyyspäivä, monta pöydällistä tilauksia pakattiin, kuten edellisinä päivinä/viikkoina ja tässä päivän eka satsi näyttää aamupäivästä vielä kesyn matalalta, mutta melko monen kohdalla tuli sellainen kirjava Pisan torni ja siihen vielä edelliset odottavat päälle ennen paketointia ;) Ne, jotka murehtivat tilanneensa paljon, nou hätä, joku tilasi vielä enemmän :D

Maisan joulujuhlissa ehdittiin käydä pakkailujen lomassa. Neiti ei tiennyt, mistä oli kyse ja alku näyttikin lupaavalta. Hän istui reippaana etupenkillä kauempana omasta hoitotädistään. Sitten alahuuli alkoi vapista ja iski paniikki.
 Hoitotädin viereen pääsemisen jälkeen homma rauhoittui, mutta kun kaveri alkoi itkemään, se oli Maisalle liikaa. Tässä vaiheessa itse esitysosuus vasta starttasi, mutta M siirtyi meidän syliin jatkamaan esityksen seuraamista ;)
Huom! Isi valinnut juhlavaatteet eli lempivaate jumpsuit ja siihen tuollainen joulukauluri ;) Kiireinen äiti huomasi vasta perillä, että ai tuollaiset vaatteet...no mutta onhan omput jouluisia...

torstai 22. marraskuuta 2012

Yllärikuorma

Ilmoitus uutuuksista myös heille, jotka eivät ole FB-hiiriä ja elä reaaliajassa uutuuksien saapuessa ovesta ;) Saatiin tänään yllättäen kuorma uusia painokuoseja, Leenan tytöt huippuihanalla velourilla. PaaPiin mäyrikset ja Birgit Paavolan tapettikuosi pehmeällä, joustavalla, mutta napakalla trikoolla. Tällä kertaa odotukset täyttyivät todellakin!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Palomiesten kampäkki

Laitetaan vielä tännekin ilmoitus niille, jotka eivät käydä facebookia, että uudet palomiehet saapuivat Majapuuhun kera uusien pallojen. Lisäksi saapui 14 eri resoriväriä :)
Tässä palomiehet lähes koko rullan leveydeltä.

Lisäksi tulossa PAAAAALJON lisää herkkuja viikon parin sisään, joten kopsataan tähänkin ohjeet, mikäli haluaa yhdistellä tilauksia:


OHJEET useammassa erässä tilaaville: Meille on lähiviikkoina tulossa niin PALJON uutta, että ajattelin laittaa ohjetta heille, jotka haluavat varmistaa saavansa uutuuden, mutta aikoo vielä odottaa seuraavia tulevia, jolloin voi säästää postikuluissa tai tarvittaessa kerätä postikuluttomuusrajan yli muutaman viikon aikana. Olisi kätevintä saada kaikki kerralla, mutta tehdään tästä helppoa, vaikka t
uleekin joka viikko vähintään yksi erä ;) 
Eli tilata voi normaalisti, mutta laittaa viestinä lisätietokenttää "ODOTTAA" tms. niin emme sulje vielä pakettia vaan jätämme sen odottamaan. Mahdollisiin seuraaviin voi sitten laittaa lisätietokenttään "LISÄYS" tms. niin huomaamme varmimmin yhdistää paketit. Postikulut voi maksaa ensimmäisellä tai viimeisellä kerralla ja jos postikuluttomuusraja ylittyy myöhemmin ja onkin ne ensimmäisellä kerralla maksanut, niin voimme helposti huomioida ne tuotteessa/lisäpituutena kankaassa jne. 
Seuraava erä saapuu huomenna/ylihuomenna, sitä seuraavat ensi viikolla jne. ja kaikkiaan uusia ilmestyy vielä joulukuun puolella. Neuloksena on tulossa paloautoja, palloja, lohikäärmeitä, uusia kuoseja... Tulee villoja sekä kolme uutta painokuosia, yksi velourina ja kaksi trikoolle... Värikkäitä sisustusjuttuja saapuu myös vielä joulumarkkinoille ♥

lauantai 17. marraskuuta 2012

Bellen uudet vaatteet

Meidän Animator Belle sai uusia vaatteita. Jotain lähtee varmaan kummitytön Pocahontaksenkin kyytiin ja  lisääkin syntynee vielä ennen joulua. Pari uutta nukkeakin kotiutuu ennen sitä, tosin toisen aattelin antaa Maisalle vasta synttäreinä ja toisen nyt jouluna. Kaavoina mukailin Roncking Skidin jumpsuitin kaavaa, Prinsessapienen sekä Mekkotehtaan mekkoja. Olen itekin yllättynyt eilisen illan tehokkuudesta eli nämä syntyivät kaikki pe illan aikana!
Yläkuvissa Bellen Marimekko-jumpsuit. Kaikki vaatteet syntyivät tilkkulaatikon antimista ja sopivia 15cm vetoketjujakin oli sävyyn sopivia ja vielä noita retroja rengasketjuja. Alakuvissa vanhasta villapaidanjämistä villahaalari ilman huppua. Puku tuli villapaidan hihoista ja kädensuista hihat :)

Mekko tuli puuvillatilkuista. Olkapäille laitoin kuminauhat nappien lenkeiksi, että pukeminen helpottuisi. Tämän neidin pään yli ei paljon pysty pukemaan, joten kaikkien vaatteiden tulisi sujahtaa alakautta...
Interlock-tilkut eivät riittäneet kokopitkään pukuun, joten tein shortsimallisen haalarin mustilla resoreilla.
Ja yksi retropukukin piti tehdä vanhasta vauvanhaalarin jämistä. Tuli melko jouluinen sopivasti.
 Ja Marimekon kangasta riitti vielä tähän mekkoon, jonka malli sopii hyvin tuohon Marimekkoon :)
Tässä vielä kaikki illan ompelukset...
 Yhdeksän aikaan siivosin pöydän ja siirryin puikoille Dallasin seuraksi. Menikin sitten aika myöhään Sinkkuelämän maratonia katsoessa, mutta en sentään loppuun asti sitä seurannut vaan menin nukkumaan, kun hiuspanta viimeisenä tuli valmiiksi. Vuonna -85 kuolleen mummini perintönappejakin pääsi käyttöön. Olen kantanut niitä aina mukanani ja ne ovat odottaneet pääsyä johonkin sopivaan. Niitä jäi vielä ja täytyy varmaankin tehdä itelle ja Maisalle neuletakit, joihin laittaa loput :)
Lanka jotain Novita paksumpia jämiä, puikot 5.

Aloitin neuletakin ylhäältä ainaoikein-neuleena ja se on tehty yhdestä kappaleesta.
Loin 28 silmukkaa.
Lisäsin seuraavalla oranssilla kerroksella 3 silmukkaa, sitä seuraavalla oranssilla raidalla 3, sitten 6 ja 6 silmukkaa ja vielä viimeisellä ainaoikein kerroksella (keltainen) viimeiset 6 silmukkaa, jolloin silmukoita tuli yhteensä 52.

Päättelin kainaloaukot ainaoikean osuuden jälkeen niin että 6 silmukkaa jäi etulistaan, 7 silmukkaa etukappaleeseen, 5 päättelin kädensuuksi, neuloin 16 silmukkaa takana ja sitten taas päättelin 5 kädentieksi, neuloin 7s toiseen etukappaleeseen ja 6 jäi etuvaraksi = 52 silmukkaa.

Seuraavalla kerroksella työ jatkui edelleen yhtenä kappaleena kohti helmaa. Ainoastaan kädensuiden päättelyiden kohdille tullessa loin 3 silmukkaa eli työ jatkui pikkasen kapoisempana kuin tuo 52s.

Lisäsin sitten 3s per jokainen leveä oranssi raita, jolloin helma leveni pikkasen. 

Neuloin takin edessä listaksi 3 silmukkaa ainaoikein, vaikka muuten helma on sileää. Alhaalla helma on jälleen kokonaan ainaoikeaa, jotta se laskeutuu kauniisti, eikä kipristä. 

Etulistaan en kuitenkaan uskaltanut iskeä napinläpiä, vaikka olisi pitänyt, mutta aattelin, että jos ei menekään kiinni asti eli tuli ns. kokeiluversio. Sen vuoksi virkkasin oranssilla vielä etureunasta pääntietä pikkasen supistaen päättyen toiseen etureunaan. Samalla virkkasin lenkit napinläviksi ja hyvin tuo istuu noinkin, vaikka aluksi harmitti, että miksen sitten tehnytkään niitä napiläpiä itse takkiin.

Tässä vaiheessa koko muu perhe jo nukkui, mutta oli pakko vielä tehdä tossut virkaten kärjestä sekä tuo hiuspanta :) Olo on tällä hetkellä ehkä vähän väsynyt, kun tuli valvottua tunti pari ylimääräistä...