sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Peitto äidille

Hyvää äitienpäivää kaikille! Tässä äitienpäivälahja/synttärilahja omalle äidilleni.
Tilkut puuvillaa 10x10cm ruutuja, 15 pystyriviä ja 21 vaakariviä. Omaan makuun aika herkkis ja itelle laittaisin enemmän vanhoja joukkoon, mutta äiti ei voi sietää retroja, joten hänelle sitten tälläinen, jossa kaikki raikkaampia ja uusia. Taustana valkoinen tikkivanu, joka käännetty reunoista päälle.
Ompelin tilkut suoraompeleella ja tikkasin päältä koneella. Ei ehkä tee parasta entisaikoijen tunnelmaa, mutta halusin, että kestää konepesua hyvin. Vaihtoehtona olis tietenkin ollut huolitella saumat eli vahvistaa ja sitten tikata kaikki käsin. Kokeillaan sitä ens kerralla... Sen verran käsin kuitenkin tein, että tikkasin vaakarivejä ja pikkulintuja pari päivää tikkuvanun läpi niin, että sormenpäät on kovat pistelyistä ja nivelet turvoksissa. Peitto pitää mielestäni olla ehdottamasti tikattu tasaisen kauttaaltaan vanuun, koska se tuo siihen sen vanhanaikaisen ilmeen.
 Eskarilainen kysyi, mitä kulman lapussa luki. Selitin hänelle, mutta hän ei ollut vakuuttunut uniikkiudesta. Hän itse veikkasi, että kyllä maailmassa joku on tehnyt IHAN samanlaisen peiton. Yritin selittää, että se on aika mahdotonta, koska niin ei voi olla, että jollakin olisi ollut ihan samat kankaat ja samoilla paikoilla. Mutta hänen maailmassa se oli ihan mahdollista :)
 Pakettiin lähtee myös tämä 100% pellavainen pesulappu, joka on neulottu ainaoikeena. Tämä on koneessa pestävä ja siten aika paljon kätevämpi kuin muoviset pesusienet :/ Yritin ottaa huomioon kutistumisen ja saa nähdä miten käy... Virkkasin joululahjaksi muutaman hihnojen kera ja tämä on nyt ensimmäinen neuloen tehty, joten kutistuvuus voi olla vähän eri.

Lopuksi vielä uusi raitamatto Askosta, joka maksoi hurjat 79e! Näitä oli siellä kolmessa eri koossa ja veikkaan, että tulee varmaan haettua toinenkin. Ikean raitamattoa näkee monella ja sitä olin jo kerran menossa ostamaan, mutta olikin hirmuisen karhea ja jätin ostamatta. Tämä on puuvillaa, joten ei pistele lattialla kieriviäkään :)

15 kommenttia:

  1. Upea peitto! Samaa mattoa harkitsin meille olkkariin mutta mies ei niinkään tykännyt, hyvältä kyllä näyttää.

    VastaaPoista
  2. on kyllä kaunis peitto, ihan huikea työ ollut mutta varmasti mieluinen lahja!

    VastaaPoista
  3. Niin upea peitto!

    Kaunis mattokin. Tykkään!

    VastaaPoista
  4. Aivan älyttömän ihana peitto! Niin kaunis! <3

    VastaaPoista
  5. WAU, mikä peitto, ihania yksityiskohtia ja kivat värit :)

    VastaaPoista
  6. ooooh!!!! upea, upea, upea tuo peitto!!!! aivan mahtava!!!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana ja äitisi saa olla sinusta ylpeä. Rakkaus huokuu peitosta <3

    VastaaPoista
  8. Mielettömän upea peitto! Kyllä äiti on varmasti ylpeä!

    VastaaPoista
  9. Tässä ei oikeasti mennyt kuin viikko, mutta kyllä oli aika puuduttavaa tuo ompeluvaihe. Silti tekis mieli aloittaa uusi uusilla ideoilla :) Ja erilaisilla kankailla. Huomattavasti nopeammin tulisi isoimmilla paloilla eli olisi lähes yhden päivän projekti, jos tilkun koko olisi esim. 15-20cm tuon 10cm sijaan, kuten esim. näissä http://www.pesapuussa.blogspot.fi/2010/11/viime-vuoden-joululahjoja.html
    Mutta sitten taas ideana näissä on nuo palat, joten ei vedetä ihan alta riman seuraavaa :D

    VastaaPoista
  10. Kaunis peitto ja kiitos mattovinkistä, pitää laittaa korvan taakse:)

    VastaaPoista
  11. Vautsi vau mikä peitto ja mikä työmäärä (:

    VastaaPoista
  12. Mahtava peitto! :) Blogissani on sinulle tunnustus, jos et ole sellaista jo saanut. :)

    VastaaPoista