lauantai 7. maaliskuuta 2015

Leikkiruokia

Leikkiruokia teki mieli kokeilla uusia ja tein suurimman osan ompelemalla ensin koneella pääsauman, kääntämällä ja viimeistelemällä ommellen käsin. Tärkein tekijä on kyllä kankaan väri, jotta oikea assosiaatio syntyy. Kaikki kankaat löytyivät  tilkkulaatiko(i)sta.

Porkkanoissa: oranssia trikoota ja vihreää Pul-kangasta. Porkkanaviisiivut virkattu puuvillalangasta.
Herneet/pavut: vihreää polyestermokkaa. Piti tehdä liukas puoli päälle, mutta hups, unohtui ommellessa ja mokkapuoli tuli ulkopuolelle, joten herneenpalkojen sijaan taisi tulla jonkin sortin papuja, joissa oikeasti mokkamainen pinta.
Kananmuna: Valkoista kerniä (hyvä valita jokin purkautumaton), keltuainen keltaista coolmaxia, välissä vanua kohottamassa keltuaista. (Joskus olen tehnyt myös valkoisesta polyesterfleecestä ja keltaisesta Pul-kankaasta.)
Nakit: Nakkeihin kokeilin roosan väristä Pul-kangasta sekä Seikkailutrikoon tilkuista yksivärisiä osia. Poika auttoi ruokien kääntämisessä alkuompelun jälkeen sekä vanun laittamisessa. Lopuksi ompelin nakit ryppyyn päistä ja käänsin rypyn sisäänpäin :)



Tänään työn alla on ollut erittäin värikäs pino pikkupaloja. Toisin sanoen yhteensä 12kpl tytölle pikkuhousuja isommassa koossa. Enää viimeisestä puuttuu kumpparit ja sitten kaikki ovat valmiit. Katsotaan, jos ne päätyisivät kuviin asti jossakin välissä. Pikkuhousujen ompeleminen ei joskus kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta ja varmaan 10 kpl piti ennen tehdä ennen kuin hoksasin tiettyjä kikkoja. Hassua, miten noin pieni ompelus vaatii senkin verran harjoitusta...

4 kommenttia:

  1. Oih, onpa ihania ruokia! Kyllähän tuollaisilla olisi ollut hauska pienenä leikkiä!

    VastaaPoista
  2. Ihania. Mä olen lähinnä virkannut leikkiruokia, mutta joskus voisi kyllä ommellakin. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittelepa tuon pikkariprojektin helpottavat niksit mitä olet matkan varrella ommellut. Olisipa munkin iltatähteni tyttö vaan kun ei, poikien pikkikset on kumman paljon hankalampi tehdä kun poik on jo 11 vee ;)

    VastaaPoista
  4. Nakit on mun suosikit hienoine ryppyineen :) Minunkin on pitänyt leikkiruokia tehdä, mutta lopulta en ole ehtinyt ennenkuin lahjaksi ym. ovatkin jo saaneet niin paljon leikkiruokia, että niitä löytyy aina ties mistä. Ja pikkuhousuvinkit vaan jakoon, edellisen kommentoijan tapaan kyllä täälläkin poikia, mutta ehkä sieltä saisi muutaman vinkin poikain kalsareihinkin sovellettua. Parit olen ommellut, mutta vaikka valmistumisen jälkeen olen ollut superiloinen tilkkujen käyttöönpääsemisestä, niin se on homma jota ei tule aloitettua, kun harvoin ompeluaikaa saa.

    VastaaPoista