perjantai 28. kesäkuuta 2013

Housujen paikkausta + Pomp de Lux

Neitosen legginseihin tuli pari viikkoa sitten hoitopäivän aikana reikä. Äiti oli kerrankin reipas korjaaja ja paikkasi housut vielä saman illan aikana. Kaikki, mitä ei voi peittää, pitää korostaa, eikös se niin mennyt. Virkkasin puuvillangasta kukan ja ompelin sen reiän päälle.
 Persikan värinen paita on Pomp de Luxin alesta, samoin alakuvissa naulakossa roikkuvat. Ostin sieltä ekan kerran ja ihan reilusti ;) Osa jäi kotiin, mutta nämä oli pakko ottaa mukaan mökille, vaikkei ihan tavallisia mökkikamppeita olekaan. Onneksi neiti tykkää, kun itse olin sellainen vaatekammoinen lapsi.
 Ja ei voi mitään, mökille on haettava ompelukoneet. Nämä Nestori ja norpat tulivat tänään ja on pakko tehdä jotain. Muutakin on ompelulistassa ja kelikin muuttui ompeluun soveltuvan viileähköksi. No viikonloppu ainakin mennään ilman koneita vielä.
Ja onnettomuusaltis perjantai päättyi näin (kuvassa alla). Alkoi vielä hurjemmin aamupäivästä, kun 7v. tuli alasti alas terassilta portaiden yläpäästä kallion, terassin tukipuiden ja nokkosten päälle. Sai elämänsä ruhjeet, mutta  isoksi onneksi mikään ei mennyt poikki. Illansuussa katkesi riippukeinusta naru ja lapsilauma rämähti maahan, onneksi ilman isoja kolhuja, mutta hetken päästä riippukeinu nro 2 kiepsautti neidin naama edellä multaan. Ei ole muuten ensimmäinen kerta, kun siitä riippukeinusta tulee tämän näköinen lapsi.

1 kommentti:

  1. Voi ei!!! Tuo viimeinen kuva sai minullekin vedet silmiin. Voi reppanaa...

    Ja mä myös sorruin Pompdeluxin alehintoihin. Noi vaatteet vain ovat aivan ihania ja etenkin alevaiheessa vähintäänkin kohtuuhintaisia, jos eivät latuunsa nähden sikakallita ole normaalihinnoissakaan.

    VastaaPoista