perjantai 30. elokuuta 2013

Lämpimän auringon alle...

Vielä kesän ompelun saldoa:
 Mulla oli pieni lupa vähän seota pikkupojan vaatteista. Nämä lähtivät ulkomailla asuvalle kamulle, jolle on pian tulossa esikoinen. Asuu sen verran kaukana, että tämän tyylisiä vaatteita ei sieltä saa. Siiristä ja Myyrystä tein haalarin, samoin Tapettitrikoosta. Alla näkyy ensimmäinen teippitukikokeiluni vetoketjun ompelua varten. Muuten homma onnistui, mutta teippipaholainen ei ollut repeäväistä sorttia vaan sellaista kiiltävää ja paikoilleen jämähtävää ja sen pois repiminen Kahden (!) tikin jälkeen oli aika työlästä.  Ensi kerraksi tuki"kankaaksi" siis paremmin repeävää teippiä kiitos!
Po.p:n alesta piti kurvata hakemaan hieman värikästä ja ostin turkoosin ja vihreän setin, joihin löysin ihan vahingossa Lindexin aletangosta vielä settiin sopivat toiset housut!
 Kirppikseltä lähti mukaan IdaT:n ja Dunsin bodyt, joihin neuloin sopivat puuvillaneulehousut juhannusviikonlopun aikana. Langat löytyivät mökiltä, joten niillä mentiin ja sattumalta sopivat sitten settiin. Aloitin neulonnan vyötäröltä alaspäin kohti lahkeita kuten vaippavilliksissäkin edetään. Vyötärön taitoin kuminauhakujaa varten ja reunaan jäävän kerroksen neuloin ns. ainaoikeana, että taitto menee helposti paikoilleen. Samanlainen taitettu reuna tuli lahkeisiin.
 Pikkukuvassa kaikki kera muutaman muunkin kirpparilöydön ja yhden luomuisen bodyn. Mukaan lähti vielä valkoinen vauvakoon puuvillaneulepeitto H&M:n alesta, johon kirjoin eri värisin langoin eri kielillä juttuja reunaan. Mutta kuva tietenkin unohtui ja kaikki ovat jo perillä kotonaan lämpimän auringon alla :)

7 kommenttia:

  1. Mahtava paketti! Kyllä pikkuisen kelpaa! :) Enpä ole ennen kuullutkaan, että teippiä voisi käyttää tukikankaana? Käykö siihen vaikka maalarinteippi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan että maalanrinteippi olis aika paljon parempi kuin tuo kiiltävä askarteluteippi ;)

      Poista
  2. Ihana paketti pienelle miehelle! Varmasti tyytyväinen ystävä :)

    VastaaPoista
  3. Pienen miehen (tuleva) äiti kiittää vielä näin netin välityksellä! :)

    VastaaPoista
  4. Pienen miehen (tuleva) äiti kiittää vielä näin netin välityksellä! :)

    VastaaPoista