torstai 14. toukokuuta 2015

Alpakkasukat, vihdoin!

Olen kaivannut pitkään alpakkasukkalankaa markkinoille. Koska sitä en vuosi sitten löytänyt niin päätin tehdä kirjoneulesukat ohuesta Dropsin alpakkalangasta sekä ohuesta sukkalangasta. Ajattelin, että villasukkalanka toisi kestoa, kun ei ollut mitään hajua alpakan hinkauksenlujuudesta. Mututuntuma on sellainen, että se olisi vahvempaa, koska käsin katkoessa 100% alpakka tuntuu melko paljon vanhemmalta kuin 100% villa. 

Beige lanka villasukkalankaa, keltainen ja fuksia alpakkaa.

Varressa fuksiaa ja beigeä resoriosuudella, nilkka vuorotellen näitä kolmea lankaa raitana, kantapää kaksinkertaista (keltainen alpakka ja beige sukkalanka) ja sitten jalkateräosuudella kulkee kumpaakin lankaversiota kirjoneuleena, jolloin lujuutta pitäisi tulla enemmän. Sukat ovat olleet jo pitkään valmiina ja käytettykin. Vielä kulumisen jälkeä en näy, mutta katsotaan ajan kanssa, kuluuko alpakka ensin puhki.

 Mutta sitten tuli itse alpakkasukkalankakin markkinoille! Törmäsin tähän Lankamaailmassa ja heti piti ostaa kokeiluun, kun oli vielä tarjouspöydässä. Kaapissa odottaa kerä tätä toistakin alpakkasukkalankaa testattavaksi. Lanka on hieman paksumpaa mitä olen viime aikoina tehnyt, nämä 3,5 puikoilla, kun muuten teen nykyisin eniten 3 puikoilla, jopa 2,5.





Alpakan lämpöarvoa on luokiteltu nelinkertaiseksi villaan verrattuna ja ajatuksena oli saada testiin ikuisille viluvarpaille lämpimämpi vaihtoehto. Joskus talvella laitan kahdetkin villasukat päällekkäin ja silti varpaan vain ovat jäässä. Jospa alpakkaa sisältävät lämmittäisivät siis edes pikkasen enemmän niin hyvä niin. Näissä alpakkasukkalangoissa on tietenkin nyt lujutta tuovaa tekokuitua mukana, mikä heti alentaa lämpöarvoa ja osa myös merinovillaa. Lämpöarvoista juttua esim. täällä.

3 kommenttia:

  1. Teeteellä on myös alpakkasukkalanka. Tundra taisi olla nimi. Hienoja sukkia ja jään seuraamaan kuinka viluvarpaiden käy :) kiva blogi sinulla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Seuraavat alpakkasukat jo tulossa!

    VastaaPoista