sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Viikonlopun saldo 2


Lauantai-iltana tein vielä nopeasti Maisalle pehmoisen neulehaalarin 134/140cm neuletunikatakista (kirpparilta). Hukkaa ei juuri jäänyt, kun leikatut osat hyödynsin vielä "resoreiksi". Neuletakissa oli napit vain yläosassa, siitä alaspäin ompelin takin kiinni. Pääntien pienensin ottamalla sisään olkapäiltä. Leikkuukuvat on iltapimeällä otettuja, mutta sovituskuvat saatiin sitten su aamuna.
 Lahkeista tein pitkät, että ne saavat jäädä ns. ryttyyn. Haaraan laitoin vielä pienen salmiakkipalan jämäsilpusta. Helman alareunoista tuli kädenteille resorit. Ja lopuksi oli pakko lisätä vielä jotain, vaikken yleensä harrasta yltiöromanttista tuunaamista. Ompelin pitsiä vyötärön ympäri ja lisäsin samasta pitsistä rusetitn käsivarsiin kummallekin puolelle.



Ja jotta mies ei olisi ollut ihan niin paljon suunpieli alaspäin viikonlopun ompelurupeamasta, tein hälle kolmet housut ja yhden T-paidan. Raidalliset housut on jalassa kuvissakin ja se on pikeepaitakankaasta. Kamelin väriset on paksua trikoosta ja harmaat perustrikoota. Kamelinvärisissä housuissa musta raita sivuissa, kun kankaan leveys ei riittänyt kaavaan. T-paita on varmaankin hänen ensimmäinen joustavasta trikoosta. Miesten T-paidat kun on edelleen 100% puuvillasta, joka ei tietty jousta. Pääntielle ja hihansuihin laitoin paksua joustavaa raitatrikoota. Vauhtia hieman hidasti miehelliset vaatimukset eli pääntien piti olla V-aukkoinen ja housuissa piti olla taskut. No tinkasin niin, että yksissä on taskut, ohuisiin harmaisiin niitä ei ole järkeä laittaa ja raidallisten kohdalla alkoi migreeni viedä voiton.

5 kommenttia:

  1. WOW! Mielettömän hieno tuo haalari. Tuo pitsi kruunaa kaiken!
    Mullakin on edessä tuo miehen lahjonta.. pitäis tehdä kans lökärit ja pari paitaa.

    VastaaPoista
  2. Wau mikä haalari! Kiitos ideasta, nyt tiedän miten käytän pari mun vanhaa neuletta :)

    VastaaPoista