keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Viiksiniekat iltahämärässä

Maanantaina kurvasin Jättirätin kautta ja sieltä tarttui mukaan viiksitrikoota. Oli aivan lopussa jo, mutta kertoivat tilanneensa viimeisen pakan vielä Raumalta Nuppulantien liikkeeseen. Ensin tein tästä tänään samikset itselle ja kaverille mukaillen Ottobren 2/2013 Summer basiciä niin että korotin kädenteitä väljemmiksi ja itselle oli pakko lisätä pituutta ja kädenteihin hieman rypystystä nostamaan ilmettä, kun omistan niin luisut olkapäät. Ja lopuksi oli Ihan Pakko tehdä neidille mätsäävä asettelemalla tavispaita kankaan päälle ja saksien saman tyyliseen muotoon kuin aikuisten paita.
 Kamera on tehnyt vielä tenät tänä aikana ja kaikki kuvat sinertävät liikaa. Pitää tutkia asetuksia, josko siellä olisi jokin pielessä. Ensin kolautin alkukesästä kameran niin että zoomia ei oikein saa enää yhtä sujuvasti liikuteltua, sitten esikoinen oli saanut koko laitteen ihan sekaisin luvattomalla lainaamisella ja nyt sitten tämä sinerrys :/
Koska toisella nallella oli vaippa, piti tänään toiselle nallelle tehdä pikkuhousut :D



Ja Tapetista tuli nopeasti toppi pitkähihaisen paidan kaavoista aloittaen ja vähän reilulla kädellä uurtaen ;)

3 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo sinun viiksitunika! Tai toki tytönkin, mut mietin vaan mitä rispektiä sais tietyissä piireissä tollasilla vermeillä... Mun lähipiirissä on viiksimiehiä.

    VastaaPoista
  2. Niin makeet noi samistelupaidat! Tykkään!

    VastaaPoista
  3. Kivoja paitoja ja tunikoita!
    Ja on kyllä nalleilla söpöt vermeet! :)

    VastaaPoista