lauantai 26. marraskuuta 2011

Kirpui turkulaisittain

Heräsin tänään normaalia aikaisemmin ja päätin karata kangaskauppaan ;D Jätin miehen ja vauvan nukkumaan ja pojat katsomaan aamuohjelmia. Ulko-ovella ihmettelin, että missä auto... Jouduin herättämään miehen, joka sopersi, että se oli vielä huoltamoreissun jäljiltä muualla. Mitä tekee nainen, joka on valmis lähtemään kangaskauppaan hätätilanteessa. Otin kyytipeliksi pakettiauton ;D Auton, jolla en ole koskaan ajanut, mutta ajoin. Naureskelin mennessäni, että oikein pakettiautolla kangaskauppaan! Lähtö oli pakollinen, koska täyteen pakatuista kaapeista puuttuu sellainen pala, josta saisin itelleni jumpsuitin. Siihen ei ihan metri, eikä puolitoistakaan riitä. En ollutkaan käynyt vakkaripaikassa pitkään aikaan, joten kolusin aika antaumuksella. Ostoksia ei kehtaa tähän edes kuvata.  Sen verran tarttui mukaan, ettei pakkaamista tarvinnut laajentaa itse  auton pakettiosaan vaan ihan vieruspenkille mahtui.

Matkalla pysähdyin vielä lastenkirppikselle, josta löytyi viikko sitten kadotettu Maisan pipo sekä pukinkonttiin keskimmäiselle ritarijuttuja ja Playmobileja. Ja tietty neidille isompia odottamaan. Småfolkin haalarit vasemmalla löysin jo edellisellä reissulla. Lisäksi tarttui vielä Manduca-kantoreppu, jota olen etsiskellyt koko viikon netistä. Tehokas aamupäivä siis.


Eilen sain myös tuliaisnappeja. Aika hauskoja noi työkalut alhaalla vasemmalla. Pingviineistä tuli heti mieleen Ottobressa ollut pingviinihaalari.

3 kommenttia:

  1. Hienoja löytöjä! Olisit nyt vaan postannut ne kangasostoksetkin:)

    VastaaPoista
  2. Taisin itsekin hypistellä sitä manducaa ja pohdin olisko jollain tutulla tarvetta ku oli aika edullinen. Mäkin olisin halunut kangas ostokset nähdä. ;)

    VastaaPoista
  3. Jee, hyvät löydöt sulla! Tulkaa reenaileen sitä Manducaa meille, jos tökkii :) (vaiks kyl se ihan helppoo on) Mua olis ne ritarijutut kiinnostanu...

    VastaaPoista