lauantai 9. kesäkuuta 2012

Lumppujen kevät + terapiakaappi

Meillä nukutaan nyt vanhoissa lakanoissa. Päätin olla tuhoamatta ehjiä ja vain palat ja jo revityt pääsevät mekko-ompeluksiin. Olen löytänyt näitä lisää 2 tai 6 tänä keväänä ja ihanaa kesäfiilistä tullut. Ja sitten ilmestyi vielä Mekkotehtaan kirjakin, joka sopii tähän aikas hyvin. Haaveissa olis surrutella kesällä mökilläkin jotain näistä. Jätetään vaikka trikoot kotiin,  ettei tule saumuriakaan ikävä...



Käytetään talvella aika paljon vitivalkoisia vuodevaatteita. Tykkään, että on rauhallisen ja harmonisen oloista. Mutta ei tule tässä kesävalossa ollenkaan näistä sävyistä ähkyä, kun ei ole mitään ihan ällötysretroa vaan vähän herkempää. Kun sain sängyn pedatuksi, lapset näyttivät ilman omia hehkutuksiani innostuksensa ja pomppasivat halailemaan ihania lakanoita. Kaikkien oli pakko päästä köllöttelemään ja lueskelemaan :D

Kankaita piti hieman siirrellä työhuoneesta muualle päin ja sain viikattua itelleni terapiakaapin makkariin. Kun alkaa potuttaa, voi vetää yläoven auki ja vetää terapiavoimaa sisuksiinsa ;) Kankaita on kahdessa perättäisessä pinossa, enkä viitsinyt kuvia varten purkaa etummaisia. Takana on saman tyylisiä kuviollisia kuin etummaisissa pinoissa. Puolet kuviollisista jäi vielä työhuoneeseen, mutta olkoot nyt näin vähän hajautettu, vaikka ihana olis saada samaan kaappiin. Yksiväriset on myös vähän siellä ja täällä. Muut joustikset, velourit, puuvillat, vanut, vaippakankaat jne. saivat jäädä vielä työhuoneeseen. Nyt ommellaan näitä pois, niin saadaan vähän tilaa. 


Lumppuja eli vanhoja, joukossa ehkä yks ns. uus kangas




 Lumppuja, jotka varsinaisessa käytössään eli pussilakanoina, tyynyliinoina jne.




Sivustavedettävä poistui keskimmäisen sänkykäytöstä, kun hän sai isoveljen tapaan parvisängyn. Tämä siirtyi sitten olohuoneen puolella odottamaan pikkusiskoa. Ollut tosi kätevä lastensänkynä, kun Ikean lastenpatja menee hienosti ja sen verran alas, että reuna toimii laitana. Ainoa juttu vaan oli, että poika pyysi 3-vuotiaana äidin viereensä nukkumaan. Ja, kun sanoin, että en mahdu, niin poika totesi, että kun mummokin mahtuu. Mä ääneen ihmettelin, että mumma (äitini) ole ollut sua koskaan täällä nukuttamassa, niin poika totesi, että ei mummA vaan sellainen toinen mummo. Että näin...



Kangasvaihtareilta meille tulleet retroverhot :D Tästä ikkunakulmasta paistaa hirmuisen kirkkaasti ja kuumasti keväisin, joten jotain suojausta pitää saada. Rullaverhotkaan eivät estä paahdetta tarpeeksi. Nämä ripustin vain rullaverhojen päälle ylhäältä eli eivät varsinaisesti ole ommeltu verhokäyttöön. Mutta, kun niitä ei tarvitse tähän vuodenaikaan avata usein, niin ihan turha homma ;)


Ollaan jo päästy käyttämään puuvillaisia henkselihousuja, joihin ihastuin viime syksynä. Talvella ne vaan ovat turhat koleat vermeet. Ja Maisa syö Maisa-kirjaa :)


10v. kesäloma sujuu näin. Lähdin eilen asioille ja kun palasin, ulko-oveen oli jätetty MINIkokoinen post-it-lappu. Kirjoitusrivi on käynyt ahtaaksi, mutta ilmesesti siinä lukee TULIN HULLUKSI LÄhdin palaan klo 6. :D

13 kommenttia:

  1. Ihanaa terapiaa, pääseekö teille "hoitoihin"? :)

    VastaaPoista
  2. Silmä ja sielu lepää noita katsellessa... :) Ihania! ja Vuo verhot on kyllä niin makeet! <3

    VastaaPoista
  3. Oijjoij, onpa ihania nuo lakanakankaat! En hirmuisesti pidä retrokankaista, mutta noissa on sitä jotakin! Aivan uskomattoman ihania! JA vitsi mitkä kangasvarastot muutenkin, ah.. <3

    PS. Sulla on tosi kiva blogi! :)

    VastaaPoista
  4. Voi elämä, mitä ihanuuksia! Kyllä olisi kiva päästä vähän pönkimään sun kangasaarteitasi :)

    VastaaPoista
  5. Kiitoskiitos :) Meille voi tulla väriterapiaan! Olen vilautellut kaappia viime viikonlopun jälkeen kaikille meille käyneille, tai siis heille, joilla on pikkasen hajua, miten toimii ;)

    VastaaPoista
  6. Ihania kankaita! Jos mie tulen käymään (ei hajuakaan missä asut), kolkkaan siut ja otan "muutamat" kankaat mukaani.. :D Eikö kuulostakin hyvältä? ;)

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniit kuvat. Retrokankaita voisi käyttää avohyllyssäkin ihan osana sisustusta; niin ihania ovat.

    VastaaPoista
  8. Ihania ovat! Meillä muuten blokkaa valoa ja kuumuuttakin oikein kiitettävästi Jättirätin pimennyskangas ( oli jotain 3 e / metri). Ensin ompelin niistä verhoja. Sitten kun kyllästyin, napsautin paahteen alkaessa kankaan sellaisenaan pyykkipojilla kiinni verhotankoon. Toimii.

    VastaaPoista
  9. Ai jättiksessäkin on pimennyskangasta... Onneks tänä päivänä tyyli saa olla vähän boheemimpi ja pyykkipoikajutut on just hienoja :) Ja täytyy kolkkaajia varten alkaa varmaan pitämään ovia tiukasti lukossa ;D Itse asiassa työhuoneen ovi oli aikoinaan ollut (70-luvulla) autotallin kakkosovi ison oven lisäksi. Mutta sitä kautta oli murtauduttu autotalliin pari kertaa ja ovi oli laitettu umpeen. Me sitten avattiin se rohkeasti ja muutenkin autotalli liitettiin taloon ja iso auto-ovi laitettiin umpeen. Vähänkö perusrosvoa tulis pettymys vastaan, kun ovesta murtauduttuaan vastaan tulee kankaita lankoja...

    VastaaPoista
  10. Vau, mikä värivalikoima! T: Irmeli

    VastaaPoista
  11. Vau, mitä kankaita! Itse olen vasta viime aikoina ruvennut hamstraamaan myös peruspuuvillakankaita kirppiksiltä, kun hoksasin, että niistähän voi tehdä mekkoja... Ja ihana tuo lappu :D

    VastaaPoista
  12. Ihania värejä kankaissa! Uteliaisuus heräsi, mikä teidän kauniin sivusta vedettävän historia on?

    VastaaPoista