perjantai 29. maaliskuuta 2013

Bambuhaaremit + välikausipuku

Viime viikon projekti tuli juuri valmiiksi. Tein Novitan bambulangasta neidille haaremityyppiset housut 3,5 pyöröpuikoilla. Näistä tuli superpehmeät ja mikä parasta niin uudet bambut kestää jo hyvin konepesua. Housuissa on vain haarasauma, mutten tehty suoraan yhtenä kappaleena. Housut on suunnilleen kokoa 98 ja niihin meni kolme kerää eli jokaista väriä yksi kerä.

2 lahjetta samanaikaisesti yhdestä kerästä

Koska en millään viitsisi tehdä ensin toista ja sitten toista samanlaista osaa, tein molemmat lahkeet kerralla samasta kerästä. Tein vyötärö- ja peppuosuuden suljettuna putkena ja haaroissa päättelin edestä ja takaa 10 silmukkaa. Jatkoin lahkeita edestakaisin neulomalla ja tein samalla kertaa kumpaankin lahkeeseen saman kerroksen ja sitten vasta takaisin nurjaa puolta. Toiseen lahkeeseen otin langan saman kerän toisesta päästä. Näin myös pysyin kärryillä siitä, miten pitkälle lanka riittää tai että riittääkö varmasti molempiin lahkeisiin. Eikä tarvinnut tehdä toista samanlaista osuutta erikseen toisen perään ;)

Vyötärölle tein kuminauhakujan. Reuna taipuu mukavasti, kun tekee taitoksen kohdalle ns. reikäkerroksen eli laitoin joka 3 silmukkaan reiän päättelemällä ja lisäsin sen uudelleen.
Sama juttu lahkeensuihin niin tuli kivat käänteen puntteihin. Ompelin samalla langalla lopuksi haaran sekä vyörätön kuminauhakujan että lanhkeiden käänteet.
 Apinahaalarin tein jo viime loppukesästä ja nyt alkaa taas autoilukelit olla sitä luokkaa, ettei topassa viitsi penkille istahtaa. Karvalakista tuntuu vain olevan vaikea luopua :D Haalari on kokonaan luonnonkuitua ja siksi hengittävä. Itse en suosi fleeceä, mikä on kuin muovipussissa istuisi, onhan se juuri samaa materiaalia kuin muovi. Vuorena on kotimainen pinkki 100% puuvillacollege. Halpiscollegeissa on yleensä harjattua polyesteriä ja en tykkään siitä varsinkaan jumpsuiteissa, jossa se on hiostamassa ihoa vasten. Hupussa kankaat ovat toisinpäin kuin itse puvussa. Niin ja välissä ei muita kerroksia ;)

7 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat bambuhousut ja ihanaakin ihanampi autoiluhaalari <3

    VastaaPoista
  2. Ihanat nuo Villikset...Niin mageet. Ja tietty haalarikin :)

    VastaaPoista
  3. oih mikä ihana idea noissa villiksissä! täytyykin kokeilla tuota myös itse! ja ihana haalari ja ne villikset kanssa!

    VastaaPoista
  4. Söpönen pikku napero <3 ja on hienot vaatteet :) Välillä tulee niin haikea olo kun lapset kasvaa niin nopiaan...Meidän nuorimmainenkin täyttää jo kuusi ...

    VastaaPoista
  5. Tuolla bambupöksyjen työnäytteellä olet tervetullut insinöörien käsityökerhoon:-)

    VastaaPoista
  6. Voi kun osaisin kutoa, hienot vaatteet! Blogissani on haaste sinulle! :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat villahousut! Kiva blogi muutenkin, taidanpa ryhtyä lukijaksi. :)

    VastaaPoista