tiistai 21. lokakuuta 2014

Raidat vinoon ja lakuja päälle


Pikkuneiti sai paitamaisen tunikan Pikku Piltin lakutrikoosta. Helmaan ompelin resorin samalla tapaa kuin kädenteiden matalat resorit (kaksinkertainen resorit oikeat puolet vastakkain ja tikkaus päälle, ei siis kanttaus) ja se jää kivasti A-linjaiseen muotoon päälle puettaessa. Ylimmässä kuvassa alaosana pöksyt pehmoisesta ja superjoustavasta raitatrikoosta, joka joustaa melko lailla yhtä paljon kumpaankin suuntaan. Leikkasin sen vain 45 asteen vinoon ja tein housut normaaliin tapaan. Alemmassa kuvassa toiset paitaan sopivat sopivat housut, jotka tein mustavalkoisesta joustofroteesta. 


Ja vielä riitti paloista kolmannet housut raitatrikoosta pystysuuntaan asettaen. Ne ehkä hitusen pienemmät, joten annetaan jollekin hieman pienemmälle pirpanalle.




Itselle tein samaisesta raitatrikoosta lepakkopaidan (piti tehdä leggarit, koska niihin huippumatsku, mutta tulipas sitten muuta matkalla mieleen). Taitoin neliönmallisen palan kolmioksi ja asetin paidan sen päälle niin, että asento on tuollainen "ristiinnaulittu". Näin tähän ei tullut olkasaumoja lainkaan vaan ne on taitoksella. Ainoat kokoavat saumat ovat siis sivuissa. Lantiolle tein resorityyliin kaitaleen, samoin hihansuihin. Vinoraita hoikentaa ja lepakkomalli pitää olon ilmavana :) Lepakkoon suosittelen ehdottomasti tälläistä vähän kevyempää ja laskeutuvampaa trikoota. Joustavuudesta on hyötyä niin, että hihoista voi halutessa tehdä napakatkin. Jos kankaan leveys ei riitä pitkiin hihoihin niin pitkät hiharesorit pelittävät mallissa hyvin.



3 kommenttia:

  1. Ihanat uudet vaatteet molemmilla! Tuo lepakkopaita on kyllä ihan superkiva, pitää ehkä itsekin uskaltaa kokeilla :) Kiitos ideasta :)

    VastaaPoista
  2. Tykkään tuosta sinun paidasta ihan älyttömästi! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Paita on todellinen kasari :) Tykkään, että pääntien on niin suuri, että valahtaa toiselle puolelle kasarityyliin. Tosin talveksi voisi olla pienempikin pääntie OK tai sitten voisi alle laittaa topin.

    VastaaPoista