lauantai 7. toukokuuta 2011

Pari kirjavinkkiä

Kajsa Ingemarssonin Keltaisten sitruunoiden ravintolaa on kovin kehuttu ja sain sen nyt bongattua jokunen aika sitten kirjastosta. Kirja olikin melkoisen hömpämpi mitä oletin eli aika leppoisaa naistenkirjameininkiä. Sopi oikein hyvin tähän loppuraskauden lukuputkeen. Keskittymiskyky on ollut hieman hajoavaista, joten hyvä merkki kai on jo se, että jäin ihan hyvin kirjaan kiinni ja luin nopeasti loppuun. Mitään suurta elämystä en tästä saanut, vaikka monet on niiiin kehuneet. Syynä on ehkä se, että olen joskus työskennellyt keittiössä, enkä näe siinä (ravintolan perustamisessa) sellaista glamouria, mitä monet muut. Varsinkin Suomen olosuhteissa glamour on kaukana. Kirja sijoittuu Ruotsiin, joten ehkä pidin kirjan ideaa epätodellisena... Rentoa ilta- tai lomalukemista kuitenkin.


Tämä toinen taas yllätti täysin. Olen nähnyt Viidakkolapsen kirjan kannen useissa mainoksissa, mutta jotenkin en ole erityisemmin kiinnostunut siitä missään vaiheessa. Kirjaston hyllystä se pompahti yhtäkkiä käsiini ja päätin kokeilla takakannen kertomuksen perusteella. Tarina on saksalaisesta perheestä, joka muuttaa Indonesian viidakkoon tutkimaan paikallista heimoa, joka vastikään on löytynyt. Kirjan kirjoittaja vanhempineen ja sisaruksineen asuu siellä lapsuutensa ja tarina on todella mielenkiintoinen. Tätä lukiessa voi miettiä materialistisen elämän ja länsimaisen kulttuurin arvoja ihan uudesta näkövinkkelistä. Tästä on jatko-osakin, jonka luen ehdottomasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti