sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Pihakirppuja


Kirppiksillä on jälleen käyty, vau mikä ylläri! Tässä viime viikonlopun LA:n satsia, sunnuntainen oli mahtava, mutta se taidettiin räjäyttää eri suuntiin ennen kameran näkemistä. Tämä viikonloppu on satanut vettä pitkän tauon jälkeen, joten aika nappivalinta pihakirppiksille viime viikonloppu. Tämän viikonlopun olen viikannut kankaita ja siivonnut.Viime viikon la käytiin tosiaan hyllykirppiksellä koko perhe (katastrofireissu siis) ja kotiin päin lähtiessä huomasin pihakirppiksen ohi mennessämme, että siellä olikin vielä siihen aikaa elämää, joten löytiin jarrut puoleksi tunniksi, vaikken uskonut siellä enää mitään olevan. Olipas kuitenkin! Su lähdettiin ihan vartavasten pihakirpparikierrokselle kaverin kanssa ja sieltä vielä yhdelle hyllykirppikselle. Jälkimmäiseltä löysin (hellepäivänä) untuvatakin 2 eurolla ja sekin pääsi jo päälle tällä viikolla, kun käytiin perinteisessä kesäteatterikelissä katsomassa Emma-teatterin Kekkosta. 

Yläpuolella kuvassa Maisalle kengät hyllykirppikseltä, kangas retroa froteeta tädiltä kangasvaihtarina.


Vanhimmalle vaatteita, itellekin pari neuletta...


 Ja sitten törmäsin Legon säilytysboxeihin hyllykirppiksellä. Olen noita jonkin aikaa katsellut netistä, mutta hinta on aika suolainen. Oli pakko siis ostaa koko satsi kirpparilta. Kuva ei ehkä kerro mittasuhteita eli on melko isoja. Ja nukkekotiin retro kaappi.



Pihakirppikset olivat Turun vanhimmilla puutaloalueilla ja varsinkin ensimmäisellä oli todellisia vinttien aarteita myynnissä. Pari pöytäliina sekä kukkaverhoja mekkokankaiksi pihakirppikseltä sekä jopa 2 kpl punaisia vanhoja nukensänkyjä. Ensimmäinen maksoi 5e ja toinen 2e, joten pakko oli toinenkin ostaa. Jos noista saisi tehty vaikka kerrossängyn, jollaista olen suunnitellut tulevat nukkekaaoksen hallitsemikseksi.  Siellä olis ollut vitosella  retro punainen leikkimökin pöytäkin, mutta miehellä olis varmaan huumori loppunut siinä kohtaa, kun olisin se vielä kainalossa kurvannut autolle. Kellertävästä verhokankaasta tulee mieleen Myrnakupit eli siitä siis mekko ja se päällä höppäilemään Myrnakaffeja.






Viimeisissä kuvissa neiti lähdössä 1v. neuvolaan, näköjään se tärkein mukana eli vaihtovaippa kädessä. Painoa tuli tullut vaivaiset 60-70g kahden kuukauden aikana. Makkarat pienenevät, kun pituuskasvu on kuitenkin nopeaa, nyt 83cm. Oiskohan jopa veljiään pidempi 1v. taulukossa... Meillä on meno vaihdettu konttaustyylistä kävelyyn viime aikoina. Säästää mukavasti vaatteista polviakin. Muuten tuntuu, että ollaan siinä vaiheessa, kun päivä kuluu siirtämällä pientä väärästä paikasta pois. Välillä on kadonnut vessaan, isoveljien huoneeseen, suihkuun, suussa on nappi, patteri, lego, paperia ja välillä toteaa, että jaa, se olikin vain leipää... 

3 kommenttia:

  1. Löysitkö mahdollisesti noi yläkuvan kukkasaapikkaat Manhattanilta? Itse kun niitä yksi päivä ihailin, mutta päätin jättää väliin kun kenkiä jemmassa jo muutamat. :) Ja hei, jos tuo teidän jompikumpi nukensänky ei pääse toteuttamaan tehtäväänsä, kiltti myy mulle! Hitsit tuollaisia ollaan etsitty itse ihan turhaan....:( Mutta siis, mahtavia löytöjä kyllä kaikki!

    VastaaPoista
  2. Saattoi olla kengät sieltä, meille ihan liian suuret vielä, mutta eikun muiden suurten joukkoon odottamaan...Menin jo itekin ihan sekaisin, mikä oli mistäkin :) Katotaan, jos tulee nukensänkyahtautta niin vinkkaan sulle ekana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu popoja itse ihastelin, mutta tosiaan olivat sen verta isot ettei jemma kaappii enää mahtunut. Ihanat ovat kyllä :) Kiva juttu, tulen juoksu jalkaa hakemaan sänkyä pois jos kutsu käy ;)

      Poista