lauantai 29. syyskuuta 2012

Syyshankintoja

KIRPPIKSELTÄ:
Pitkästä aikaa olen tehnyt muutaman hankinnan. Uudistin keväällä niin hyvin lasten vaatekaappeja, että olen ihan tietoisesti ollut ostelematta mitään tai no yhdet perinteiset Meandit on ollut syksyn aikana... Nyt takana on muutama kirppisreissu ja oooo... ostin eilen jopa muutaman uuden vaatteen kaupan hyllyltä. Aloitin myös oman syksyisen kirppismyyntioperaation PikkuSiilissä, paikka nro 84. Tavara tuntuu menevän nyt vikkelään ja siellä onkin tupa täynnä joka pv. Huomattavasti mielestäni vilkkaampaa kuin keväisen myyntioperaation aikana. Yllä kuvassa viikon kenkäsaalis. Ovat kokoa 24-26 eli eivät ole kaikki samaa kokoa ja samaan aikaan tulossa käyttöön, mutta pakko nuo oli ottaa mukaan, kun maksoivat vain joitain hiluja. Nopeasti kasvavalle jalalle (nyt koko 23) on odottamassa vaikka mitä, tosin nuokin ovat ehtineet jo kenkäfriikin leikkeihin ja kuten kuvasta ylhäältä oikealta huomaa, yksi kenkä on jo ehtinyt johonkin...
Neuletakki on puuvillaa ja käyttämätön, löytyi PikkuSiilistä.
 PikkuSiilistä myöskin Moonkidsin haalarit, jotka on juuri nyt sopivat sekä Småfolkin norsupaita ja Cupcaken paita odottamaan isojen vaatteiden laatikkoon. Raitamekko pääsee heti käyttöön.

KAUPASTA:

 Löysin täydellisen värisen keltaisen tunikan Seppälän vauvojen osastolta sekä siihen mätsäävät pehmeät neulelegginssit KappAhlista. Seppälään on tosiaan tullut vauvojen mallisto, joka yllättää kyllä superpositiivisesti. Oikeastaan ihan hassua, miten trendikäs se on verrattuna Seppälän tavaraan muuten. Isosta osasta oli koot loppu ja muutenkin meille jo liian pientä suurin osa vauvaostastojen vaatteista. 
Tässä muutamia poimintoja:
 
Rakentajan tyttärellä on uusi suosikkiharrastus.
Vinkki Majapuun viikonlopusta vielä heille, jotka eivät ole FB:ssä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti