torstai 28. helmikuuta 2013

Mäyräkoira espanjalaisittain


Teki mieli yhdistää mäyrikseen mustavalkoisia palloja ja ideaksi tuli mekko frillalla. Tästä tuli nyt maksimipituinen ja koska mäyristrikoo joustaa, niin menee varmaan todella pitkään lyhyiden hihojenkin ansiosta. Frilla vain nousee ylemmäs tunikapituuteen myöhemmin. 

Ylempi frilla pikkupalloa ja alempi frilla, joka samasta kohtaa helmassa kiinni ylemmän kanssa isompaa palloa. Kanttauksiin käytin trikoota resorin sijaan ja ompelin sen kaksinkertaisen reunaan saumurilla ja tikkaus päälle. 

- Kaavana Ottobren 4/2012 Littele lamb raglanpaita, josta tein lyhythihaisen ja samalla hieman kavensin, jottei mekosta tulisi liian väljä.
- Rypytin framilonin avulla olkapäät ja keskeltä edestä tuomaan tyttömäistä fiilistä.
- Frilla on ommeltu suoraan paidan helmaan. 
- Pikkupallofrilla on tuplakello eli asetin kankaan kaksinkerroin neliönmuotoiseksi palaksi ja leikkasin siitä ympyrän ja keskelle reiän eli siitä tuli ns. 2 ympyränmuotoista kaitaletta, jotka leikkasin auki ja yhdistin saumurilla tuplakelloksi.
- Isopallofrilla on puolitoistakertainen kello ja sen korkeus on puolet suurempi kuin pikkupallossa.
- Rypytin kummankin frillan suoran ompeleen avulla (maksimi tikinpituus) sen kokoiseksi, mikä paidan helma oli ja kiinnitin frillat helmaan.
- Lopuksi kanttasin pääntien ja frillan kaksinkertaisella trikoolla eli leikkasin n. 3cm leveää trikoosuirua ja ompelin sen saumurilla reunaan oikeat puolet vastakkain. Helmassa ei kanttausta saa missään nimessä venyttää, kuten päätiellä, koska muuten se alkaa vetämään kaarta sisäänpäin. Pidin suikaleen siis löyhänä ja venytin mielummin pallokankaita pikkasen niin kaitale kääntyy nätisti kaaressa. 
- Lopuksi tikkasin suoralla päältä, jottei reuna nouse ylös ja saumusauma näy alta.
- Pikkupallosta teki mieli tehdä vielä vyö, joka näkyy sovituskuvissa vyötäröllä. Leikkasin reilu 10cm suikaleen ja ompelin sen kaksinkertaiseksi vyöksi ja tikkasin reunat ympäriinsä. Vyötä voi käyttää myös päässä pantana rusetille solmien.


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Puuvillaneuletunika


Viime aikoina on tehnyt mieli pitää puikkoja kädessä. Mulle tyypilliseen tyyliin viittä vaille valmiita on on pino. Niistä puuttuu kaikista jokin ihan pikkujuttu tai jopa ovat vain päättelemättä(!). Mutta kiva saada jotain viimeisteltyäkin ;) Kuvan tunika on pumpulimaista puuvillalankaa, silmukoita 106, 110 alaresorin jälkeen, puikot 8 ja tehty suljettuna alhaalta ylös. 
Malli taas omasta päästä fiiliksen mukaan. Ensin ajattelin tehdä pystysiksakia, mutta päädyinkin tähän korkkiruuviin eli pitsireikä siirtyy yhden silmukan verran vasemmalle ylös mentäessä. Koko homma on jälleen saumaton eli kädentiet on tehty silmukoita lisäämällä ja kavennettu pyöreänä myös. Alaresorin tein 1o kiertäen, 1n ja tuo oikea siksi kiertäen, että löyhän struktuurin vuoksi tavallinen 1o, 1n ei olisi ollut yhtä siisti ja selkeäkuvioinen. 

Tässä muutama viittä vaille valmis... Nämä eivät valitettavasti ole vielä viimeistelyssäkään, kun hiihtoloman puikkotyöksi hyökkäsi inspiraation vuoksi peitto ja kuten voi arvata, se on työllistänyt ihan tiiviisti :)
Hiihtoloman piirtelijät työn touhuissa. Ylimmässä kuvassa 6v:n tekemät kortit. Meillä pojat on aina harrastaneet omien korttien tekemistä. 6v. otti hahmot mangahirviöpiirustuskirjasta mallista piirtämällä. Äiti oli aika yllättynyyt, miten hienosti se sujui. Pienin veteli taitojensa mukaan viivoja (ei osaa vielä ympyrää) ja vanhin piirsi mallista Simpsoneita.
 Taideteosten teippaamisten jälkeen teipillä laitettiin kiinni Joutomaan juliste sekä muutama sivu viimeisimmästä Kotoliving-lehdestä. Teipit täältä.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Musta ja keltainen lepakko


No johan käy hankalaksi, kun on yksin kotona ja pitää saada kameraan sisälle jotain itsensä päällä. Eipä tule edes huomanneeksi eteisen kaaosta takana, kun yrittää sihdata kuvaa oikeaan kohtaan yhden käden varassa  samalla kun ilta pimenee. Toinen paita kamulle, toinen itselle. Siksak Käpyseltä. Kaava-apuna toimi Meandi nlepakkopaita (harmaa, jossa yksi kruunu edessä). Taitoin paidan kahtia, kuten paidat yläkuvassa ja leikkasin reunoja pitkin kangas taitoksella. Oli siis supersimppeliä. Näissä jätin uurtamatta etukappaleen pääntietä ja tein etu- ja takakappaleista samanlaiset. Etukappaleen pääntie on näin suora, mistä tykkään enemmän. 

mustavalkokeltasettiä

10v. toimi kuvaajana, kuten edellisissä röyhelöpaidoissakin :) Kaavapohjana käytin muistaakseni Ottobren Beverly-kaavaa, mutta lähdin sitten vähän muokkailemaan. Trikoo tätä , (tämä keltavalkoinen on loppu, mutta lisää tätä ja uusia värejä tulossa ensi viikolla). Vyötärölle ompelin mustan leveän kuminauhan lopuksi ns. ikivyöksi.
Mustavalkopallotrikoo on elastaania sisältävää, jotta toimii legginsseissä. Mahtaisikohan olla joskus löytynyt Jätti-Rätistä?

perjantai 15. helmikuuta 2013

Peilikuvaiset röyhelöpaidat

Inspiroiduin tästä blogista. 
Tein kevään trendiväreistä pienen päivityksen Majapuun fb-sivuille ja oli aivan pakko
yhdistää näitä kahta trikoota (harmaa ja lämmin roosa) keskenään 
yllä mainitusta blogista ne yhdessä bonganneena.
 En ole mikään superröyhelöfani, mutta tässä määrin menee.
Ovat huolittelematonta trikoosuikaletta, framilonilla rypytetty kolmepistesiksakilla 
ja sen jälkeen ommeltu kiinni kahdella suoralla ompeleella.

Kummitytölle vielä kuosiähkyheppasetti, mutta heppa kuin heppa menee heppafanille.

Hämytasku eli ei oikeasti taskua...

torstai 7. helmikuuta 2013

Kotoliving

Uusi Kotoliving on ilmestynyt ja sieltä on bongattu Majapuun tapettitrikoo. Törmäsin lehteen joulukuussa ja oli tosi positiivinen uusi juttu lehtimarkkinoille. Ihan erilainen kuin muut ennen ja kivoja pikku yksityiskohtia, esim. välissä printtisivuja/ muuten hyödynnettäviä sivuja, jossa lukee: " Tämä lehti on tarkoitettu leikeltäväksi. Anna mennä!" :D Ihana nähdä Majapuu tässä uusimmassa numerossa.
Kuosin suunnittelija Birgit Paavola lähetti myös aivan ihania kuvia:
Majapuussa on myynnissä myös herkullisia Birgitin paperiprinttijuttuja,
esim nämä ihanat TAPETTIprintit


 Somistuskuvat Birgitiltä ja lisää niitä nähtävissä Taulun ja Tapetin blogissa ;)


 Tsekkaa myös nämä namit KELLOjulisteet, joissa koneisto mukana :)


Nostalgisten kuosien jälkeen laitetaanpa vielä fiilistelykuva: äiti, minä ja vanha Bernina :)