sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Peitto äidille

Hyvää äitienpäivää kaikille! Tässä äitienpäivälahja/synttärilahja omalle äidilleni.
Tilkut puuvillaa 10x10cm ruutuja, 15 pystyriviä ja 21 vaakariviä. Omaan makuun aika herkkis ja itelle laittaisin enemmän vanhoja joukkoon, mutta äiti ei voi sietää retroja, joten hänelle sitten tälläinen, jossa kaikki raikkaampia ja uusia. Taustana valkoinen tikkivanu, joka käännetty reunoista päälle.
Ompelin tilkut suoraompeleella ja tikkasin päältä koneella. Ei ehkä tee parasta entisaikoijen tunnelmaa, mutta halusin, että kestää konepesua hyvin. Vaihtoehtona olis tietenkin ollut huolitella saumat eli vahvistaa ja sitten tikata kaikki käsin. Kokeillaan sitä ens kerralla... Sen verran käsin kuitenkin tein, että tikkasin vaakarivejä ja pikkulintuja pari päivää tikkuvanun läpi niin, että sormenpäät on kovat pistelyistä ja nivelet turvoksissa. Peitto pitää mielestäni olla ehdottamasti tikattu tasaisen kauttaaltaan vanuun, koska se tuo siihen sen vanhanaikaisen ilmeen.
 Eskarilainen kysyi, mitä kulman lapussa luki. Selitin hänelle, mutta hän ei ollut vakuuttunut uniikkiudesta. Hän itse veikkasi, että kyllä maailmassa joku on tehnyt IHAN samanlaisen peiton. Yritin selittää, että se on aika mahdotonta, koska niin ei voi olla, että jollakin olisi ollut ihan samat kankaat ja samoilla paikoilla. Mutta hänen maailmassa se oli ihan mahdollista :)
 Pakettiin lähtee myös tämä 100% pellavainen pesulappu, joka on neulottu ainaoikeena. Tämä on koneessa pestävä ja siten aika paljon kätevämpi kuin muoviset pesusienet :/ Yritin ottaa huomioon kutistumisen ja saa nähdä miten käy... Virkkasin joululahjaksi muutaman hihnojen kera ja tämä on nyt ensimmäinen neuloen tehty, joten kutistuvuus voi olla vähän eri.

Lopuksi vielä uusi raitamatto Askosta, joka maksoi hurjat 79e! Näitä oli siellä kolmessa eri koossa ja veikkaan, että tulee varmaan haettua toinenkin. Ikean raitamattoa näkee monella ja sitä olin jo kerran menossa ostamaan, mutta olikin hirmuisen karhea ja jätin ostamatta. Tämä on puuvillaa, joten ei pistele lattialla kieriviäkään :)

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Tulossa jotain...

 Tulossa jotain, mitä en ole taas tehnyt pitkään aikaan... Yllä kuvassa kaikki palat, ruudun koko 10x10cm. Alla palat lajiteltu kuosittain, seuraavassa kuvassa sommiteltu paikoilleen lattialle, sitä seuraavassa kuvassa pinottu ja rivit numeroitu ja viimeisessä kuvassa pari ensimmäistä riviä ommeltu. Nyt on jo suurin osa kasassa, mutta kuvaillaan lisää, kun valmistuu ;)


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Haalariresignia

Jälleen pikainen haalarituunaus...
Kierrätysoperaatio lähti aikuisen neulepoolosta saksien:



Selkään teki mieli vielä kirjoittaa jotain.

Ja sitten neiti uhmaikäinen malli, jota ei kuvaushommat kiinnostanut ollenkaan tällä kertaa...