Tämä joustis on niin ihanassa kuosissa ja sävyssä, että olen silitellyt tätä nyt pari päivää. Joustis on Pikkupiltistä, josta kotiutui pino kankaita, kun ne vain iskivät niin lujaa. Tykkään tehdä myös muista kankaista, mitä töissä tulee hiplattua aika mukavan läheisesti. Kaappiin ei toki mahtuisi enää kankaan kangasta, mutta mitä sitten. Lupaan ommella :D
Ja sitten jotain pikkasen outoa. 3v. on toivonut nyt kuukauden bodya. En käsitä, mistä sen päähänsä sai (kai nukenvaatteista), kun bodya ei ole ainakaan vuoteen päällä pitänyt. Kai on sarjassa näitä vauvattaa-hetkiä. No äiti sitten piirsi ja ompelin eilen 104cm (!) bodyn Noshin ylläripaketin trikoosta. Ja tänään on kirmattu se kera tutun. Sen verran vaippapöksyn mallinen tuollainen vauvatyylinen body on, että seuraavan teen enemmän jumppapukutyyliin, mutta neppareilla myös tietty, kuten bodyn kuuluukin olla.
Viime kesänä ostettu Tiimarin parin euron tutu on vielä yläkuvissa alkuperäisissä asuissaan eli ohuen kuminauhan varassa. Juoksentelutuokion jälkeen päätin hieman tuunata niitä vaaleanpunaisella vyötärökuminauhalla. Kestää nyt menoa huomattavasti paremmin ja pidempään.
"Tutua" pääsi myös maljakkoon pari päivää sitten, kun pionit olivat parhaimmillaan, niiden kausi niin lyhyt ja ulkona vain roikkuivat harmaassa säässä surullisen näköisenä, katselijat sisällä. Surutta katki osa ja sisälle.
Lomatunnelmaan päästiin vasta siivouksen jälkeen.