Luin muutama vuosi sitten Elizabeth Gilbertin Omaa tietä etsimässä, josta viime vuonna tuli elokuva Eat, pray, love. Elokuvaa en käynyt katsomassa, koska olin jo lukenut kirjan, joten monesti leffa ei tunnu niin hyvältä, että sitä ainakaan teatteriin asti menisi katsomaan.
Jotkut eivät ole pitäneet ollenkaan kirjasta, mutta omasta mielestäni se oli jotakin vähän uudenlaista ja helposti luettavaa, vaikkakin pohtivaa. Itse naimisissa ja kohta kolmen lapsen äitinä en ole aivan ensimmäisenä samaistumassa hänen elämäntilanteeseensa, enkä siten ole kohderyhmää. Kuitenkin tuo reflektoiva ja kasvamisen osuus oli hyvä juttu, koska aikuikasvatustieteestä itse valmistuneena ne aiheet ovat lähellä omaa mielenkiintoani ja olen vilpittömästi iloinen siitä, että ihmiset pysähtyvät pohtimaan asioita ja oppimaan itsestään ja maailmastaan uutta.
Törmäsin kirjaston hyllyssä jatko-osaan, jonka luin hyvin nopeasti. Kirja jatkaa siitä, mihin edellinen jäi, mutta on sen lisäksi tietokirja avioliitosta. Oli todella mielenkiintoista lukea, miten avioliitto nähdään eri kulttuureissa ja miten sen käsitys on muuttunut historiassa. Kun nyt kirkon näkemys homoavioliittojen siunaamisesta on suurennuslasin alla, oli melkoisen yllättävää lukea, että kristinusko olisi aikoinaan jopa paheksunut avioliittoa, eikä sitä todellaakaan nähty pyhänä asiana miehen ja naisen välillä. Vasta kun ihmiset väkisin virallistivat parisuhteitaan, kirkko antoi periksi ja otti avioliiton itselleen ja loi sille omat sääntönsä ja niistä silloin luoduista säännöistä ja niiden paikkaansapitävyydestä tapellaan siis edelleen...ja yritetään löytää Raamatusta kohtaa, mikä antaisi säännön avioliitolle ja sen osallisille.
Mielenkiintoista oli myös se, että silloin kun avioliittoja alettiin solmia rakkausperustaisesti, lisääntyivät avioerot huimasti ja ihmisten onnettomuus alkoi kasvaa. Nykylänsi-ihminen menee naimisiin siitä itsekkäästä syystä, että avioliiton olisi tarkoitus tehdä hänet itsensä onnelliseksi ja jos se ei toteudu, ei avioliitolla ole enää mitään merkitystä. Avioliitosta on siis ikään kuin tullut materialismia tyylin, "ostan tämä paidan, koska se tekee minut onnelliseksi." Mutta harva "tuote" tekee meistä ikuisesti onnellisia vaan kyllästyminen tulee varmasti vastaan. Koko perusajatus avioliitosta on muuttunut hyvin pinnalliseksi ja kertakäyttöiseksi. Koska ihmiset ovat yleensä taloudellisesti ja muutenkin henkisesti itsenäisiä, jää avioliitolle vain tämä merkitys tuottaa onnea, ja koko liitto elää hyvin ohuen narun varassa. Sen lottamisestakin on tehty helppoa. Ennen se toi turvaa ja jatkuvuutta. Meidän on vaikea ymmärtää, että siksi ihmiset olivat keskimäärin onnellisimpia liitoissaan kuin nykyisin... Maailmalla elää paljon ihmisiä edelleen tässä vanhassa turva- ja talousavioliitossa ja monesti he ovat meitä onnellisempia... Eikä kyse ole kuitenkaan rakkauden puutteesta. He rakastavat perhettään, he arvostavat perhettään ja tietävät että perhe on läsnä huomennakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti