perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kalustemaalailuja

Pikkumiehen keittiö sai jokin aika sitten kierräyskeskuksesta 8 euron lipaston (keskellä), väri oli hieman likaisen harmaa, joten maalasin sen turkoosilla. Kaappi on kokonaan puuta ja aika hyvässä kunnossa. Sinne mahtuu nyt astioita ja ruokia. Malibun punainen kaappi toimii jääkaappina. Kirpparilta löytyi puinen maustehylly, joka odottaa nyt myös turkoosia pintaansa. Lupasin Aarolle jonkin oman maalausprojektin, kun en antanut hänen itse maalata isompia kalusteita. Maustahyllyn hän saa nyt sitten itse maalata.


Synttärilahjaksi ostin keittiöön kauan kaivattuja astioita. En vain oikein syttynyt niistä järkyttävistä kaupan muovileikkiastiastoista, joten päätin hankkia jotain hyödyllisempää. Ostettiin mukeja ja lusikoita, joita voi muutenkin käyttää. Meillä on samoja, mutta pidempiä jäätelölusikoitakin ollut jo muutama vuosi.  Sydänlautaset ovat keraamisia (saa nähdä, koska menevät rikki) ja oikealta käyttötarkoitukseltaan teepussin alusia. Muuten keittiö on täynnä erilaista kierrätyskamaa, joka on minikoossa. Välillä ruokapurkkeja ja puteloita pestään sitä vauhtia leikkikäyttöön, että jotakin pitää karsia pois. Jos esim. riittäisi, että jääkaapissa olisi samanlaisia vain yksi margariinipurkki, yksi soijamaito jne.


Pekka-vauvalle löydettiin myös kierrätyskeskuksesta vihdoin sänky niin enää ei nuken tarvitse pyöriä ties missä. Sängyn maalasin myös turkoosiksi. Koska tuota samaa maalia vielä jäi, ajattelin vetäistä sillä Aaron omankin sängyn, joka on vanha sivustavedettävä. Se on saanut kelvata epämääräisen harmaana odottamassa kunnostusta, mutta kesäaikana sen voisi tuunata ulkosalla. Saa nähdä, miten energia riittää vauvan kanssa.


Kolmas maalauskohde oli puinen pulpetti, jossa ei ollut edes kunnon lakkapintaa päällä. Vetäisin sen roosan väriseksi sisuksia myöden.


1 kommentti:

  1. ihana keittiö! Tosi hyvä turkoosin sävy ainakin näin kuvassa. Onko sulla sävynumeroa tallessa? Mun pitäis maalata meidän pikkumiehen sänky vaalealla turkosilla...

    VastaaPoista