sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulun odotusta

Talviset jääkukkajoustistunikat tein viikko sitten, kun jäi hieman putki päälle ja vielä piti koittaa toisessa värissä ja vielä harmaastakin toinen. Tuli sitten kavereillekin tunikat. Taskujen sisukset trikoota ja kaavapohjana vanha  tavallinen peruspaitakaava, josta muokkailen aina erilaisia variaatioita. 
 Pinterestistä valotelttoja bonganneena tein tänä vuonna meille sellaisen, kun lapsetkin vielä siitä innostuivat. Vanhat luonnonvalkoiset lenkkiverhot ovat tähän juuri hyvät ja mies haki pihalta oksan, joka kiinnitettiin narulla kattoon vanhaan hyppykiikkukoukkuun. Verhotankoon asennettiin vähän erilaiset "jouluvalot".
 Teltan avasin ensin klassisesti edestä, mutta yhtä hyvin aukko voi olla sivulla ns. laavumaisesti.
 Valot toimivat päivälläkin kivasta, kun kangas hohtaa ja ne näkyvät paremmin kuin jos valot olisivat yksinään jossakin. Pihalle ostettiin myös uusia valoja yhteensä neljät, samoin sisävaloja neljät. About  kaikki vanhat olivat menneet rikki, joten eipä auttanut muu kuin päivittää valovarasto.


 Keskimmäisen kanssa askarreltiin aiemmin paperimassasta erilaisia koristeita piparimuottien avulla. Paperimassa ei tähän ihan paras mahdollinen, mutta saatiin toimimaan. Askarteluväreillä maalattiin ne valkoisiksi, vaaleanpunaisiksi ja mintunvihreiksi. Pieninkin sai osallistua jonkin aikaa, mutta sen jälkeen laitettiin hänelle oma Hello Kitty-maalaustyömaa, että saatiin viimeistellä rauhassa. :D

4 kommenttia:

  1. Tosi kivoja tunikoita! Ihanat taskut. Huippu idea tuo valoteltta!

    VastaaPoista
  2. Ihanan jouluinen tunnelma teillä! Ja kauniit nuo tunikat! Ihana päästä tuosta pian ompelemaan :)

    VastaaPoista
  3. Rakastan tätä kangasta ja itsekkin tein tunikan,taidan vielä tilata keltaista ja kokeilla tuollaisia taskuja. Omassa blogissani samasta kankaasta harmaasta hupullinen tunika ;)

    VastaaPoista
  4. Miten laitat resorit,kun ne on noin siistit <3

    VastaaPoista