lauantai 7. kesäkuuta 2014

Kesäkesäkesä!!!

On niin hienot ilmat ollut, että on tullut asusteltua mökillä ehkä tavallista enemmän jo vuodenaikaan nähden. Lapsuudessa asuttiin täällä saaressa toukokuusta elo-syyskuuhun ja aikuiset kävivät täältä käsin töissä ja tosiaan myös itse koulussa joskus loppukeväästä ja alkusyksystä. Venematka on tosi lyhyt, mutta hyvin pystyy muistamaan, millainen tunnelma oli istua aamutuimaan veneessä, kun maisema on vielä ihan keltainen aamuauringosta. Lapsuuden jälkeen onkin tullut nähtyä aika vähän näitä orvokkimättäitä ja kukkiavia syreeneitä, koska niiden paras loisto on jo ohi heinäkuun lomien aikana. 

Ja koska en ole ottanut mukaan mökille vielä ompelukoneita, oli kotona käydessä pakko tehdä nopeasti terapiaompeluita ja jopa pesemättömästä kankaasta, kun ei ehtinyt kankaiden pesuaikaa odotella. Hello Kittystä tuli neljälle eri tytölle shortsit. Uskomattoman  matalasta palasta saakin shortsit! Pistetrikoo uskomattoman pehmeää.
 Kummityttö oli pyytänyt niin monta kertaa tästä valkoisesta bambista mekkoa ja alkoi olla jo niin tiukkasanainen, että tein sen sitten vihdoin. Ehdotin hälle uudempaa vaaleanpunaista, mutta oli saanut päähänsä, että valkoisesta sen on tultava ja antoi vielä pituustoiveen, että liian lyhyt ei saa olla, vaan bambin pitää ylettyä tänne asti (näytti polviin).  Ja sitten pari änkkäripaitaa tuli vielä 140cm pojille....
Ja Noshin salaisten pakettien sisältöä pääsi kummitytön tunikaan ja leggareihin. Meidän neidille tulossa samasta kuosista myös jotain ja ehkä jopa aikuisillekin eli sitä vielä riittää.
Lahkeista sain tehtyä pikkasen ylipitkät, kun kankaan pituus riitti, joten ompelin lahkeensuuhun pienen kiristys"resorin" niin pääsevät toivottavasti silti jo käyttöön, vaikka olisikin vielä ekstrapituutta. 

7 kommenttia:

  1. Ihania ompelukset kaikki! Enpäs ollut tuota Noshia nähnytkään, tosi kivaa. Ja kesä <3

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kaikki ompelukset varsinkin tuo bambii Wou!! :) Ja HelloKittykin näyttää niin söpöltä. Kiva blogi sinulla käyn aina välillä kurkkailemassa siksi haluankin haastaa sinut "11asiaa minusta" haasteeseen joka löytyy blogistani. Tässä linkki haasteeseen http://minnijanannu.blogspot.fi/2014/06/haaste.html#more

    VastaaPoista
  3. Ihania kesäkuvia! Bambikuosi kolahti kunnolla. Sitä täytyy luultavasti käydä klikkailemassa omaankin ostoskoriin :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos <3 Noshit kuvassa olivat muuten syksyn tulevia eli niitä löytyi salaisesta ;) Ja kummityttö kelpuutti bambimekonkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuollaisen mekon luulisi kelpaavan kaikille ihanille pikku rinsessoille <3 Hei muistathan lähettämäni haasteen, olisi ilo jos lähtisit siihen mukaan

      Poista
    2. Haaste otettu vastaan ja toteutetaan heti kun päästään taas koneen ääreen. Tabletti vain reissussa mukana ja olen surkea bloggaamaan tällä! ;)

      Poista
  5. Vihdoin helpottui omakin kommentointi kun sain tablettiin toimivan laturin. Ihan on kesä itselläkin, ihastuttavia mökkeilypostauksia lukiessa. Ja vanhemmista postauksista söpöt pupuhaalarit puuttuvat kyllä meiltäkin, copycat kuittaa!

    VastaaPoista