lauantai 23. elokuuta 2014

Mistä oli kesä tehty...

Nyt joutuu puhumaan jo menneessä muodossa :/ Mistä oli kesä tehty?


Kesäaamiainen: jugurttia, marjoja ja chian siemeniä.




Loppukesästä oli niin kuuma, että lapset nukahtivat illalla mielummin ulkona aurinkotuoleihin.


Edellisessäkin postauksessa nähtiin marenkiherkkua. Tässä variaatiossa oli nektrariinejakin mukana soijavaahdon, marenkien ja mansikoiden lisänä. Hapan kaveri on todella sopiva ja mikä tahansa marja tai hedelmä käy. Jäätelö kruunaisi tämän, mutta mökillä harvoin saatavana.

 Metsämansikkavuosi oli tänä vuonna erityisen runsas. Harmi vain, suurin osa jäi poimimatta, kun pikkuneiti sai aika pahan ihottuman polvitaipeen yläpuolelle, josta ei meinattu millään päästä eroon, kun tapana hänellä oli poimia aina ohi kulkiessa muutama suuhun. Ihottuma sai alkunsa muutamasta mukinpuolikkaasta kerta-annoksina maidon kera peräpäivin. Ihottuma tuli äkkiä ja ärhäkkäänä ja laikkuja tuli myös muualle, mutta ne onneksi katosivat aamuun mennässä. Vain tuo jalan iso läntti kiusasi koko loma-ajan.

Letut ovat myös tietenkin mökkivakkaria. Meillä jauhoina ei käytetä vehnää vaan kaikkea muuta eli pääasiassa kaurajauhoa, kaurahiutaleita, maissijauhoa, perunajauhoa, riisijauhoa, mantelijauhoa...eli mitä milloinkin sattuu löytymään.
 Letut eivät valitettavasti pysy pitkään lautasella eli jos äiti kuvittelee säästävänsä itselleen vielä myöhemmäksi yhden, niin ei onnistu.





Yllä kuvassa makuriisiä, joka on niiiin hyvää. Paistan sipulit ja joukkoon laitan mausteet (esim. suolaa, currya tms.). Sitten riisit ja vettä pataan. Maku menee syvälle ja on mehevää.


Sulkaavanukas on mökillä vakkari. Sitä voi maustaa kookoskermalla, suklaanibseillä (rouheella) tai vaikka piparmintulla.
PIPARMINTTUINEN SUKLAAVANUKAS
Poimin piparmintun lehtiä suoraan pihalta ja jauhan ne sauvasekoittimella. Teen suklaavanukkaan soijamaidosta ja maissijauhoista. Kun kiisseli on sakeutunut, lisään kaakaon, sokerin ja vaniljasokeria sekä mahdollisen "mausteen", tässä tapauksessa soseutetut piparmintunlehdet. Useimmiten vatkataan vielä soijakermavaahtoa kaveriksi päälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti