perjantai 7. syyskuuta 2012

Uudet neulokset

Tänään illansuussa saapuneita neuloksia. Ollaan enemmän kuin tyytyväisiä, miten kuosit istuu materiaalille. Näitä ei hirmuisesti jäänyt metrimyyntiin verkkokauppaan, mutta onneksi jonkin verran. Heinäkuussa saapunutta paloautoa oli paljon enemmän ja se on ehtinyt loppua. Sitä on loppumisen jälkeen kyselty aika paljon ja aattelin, josko siitä pitäisi tehdä uusi erä uudessa värissä. Vihreää vai keltaista? Toivottavasti kukaan ei harmistu, kun loppuu kokonaan, mutta yritetään tehdä monta ja monessa värissä sen sijaan, että yhtä paljon varastoon...;)

Kenkäfriikki talossa

 En ole mikään vaatefriikki omien vaatteiden suhteen ja ahdistaa ottaa kuvia itsestä. Alla kuitenkin kuvattuna yksi mekko, jonka olen aiemmin tehnyt itelle Nanson trikoosta. Putkessa on sivussa halkio ja yläosaan olen ommellut kumpparit ympäri kainaloiden alle sekä rintojen alle, olkaimet samaa materiaalia. Kenkäfriikki en ole ollenkaan omien kenkien suhteen, toisin kuin tämä meidän pieni, jonka lempiesine on ehdottomasti kenkä. Olen niitä aika paljon ostanut odottamaankin, kun pienen jalka kasvaa hirmuista vauhtia. 22:sta osa on jo pieniä ja 23 jalassa lähti tänäänkin liikkeelle. Ja odottamaan isompia kokoja siksikin, että olen löytänyt lähes kaikki tosi edullisesti kirpparilta. Ei tarvi pienelle tytölle muutenkaan paljon mitään ostaa uutena. Kengät on tosi hyvä säästökohde, kun maksavat uutena tosi paljon suhteessa kirpparihintoihin. Toki kalliimpiakin kirpparilla on, mutta niitä en ota, kun edullisempiakin löytää ihan tarpeeksi, vaikka kriteerinä onkin, että kengät olisivat kutakuinkin käyttämättömät/vähän käytetyt.
Yhdet M:n suosikit ovat nämä ruskeat ballerinat, joiden kanssa menee kopistellen kuin isokin ja näyttää tosi vitsikkäältä, kun jalassa on kuitenkin vaipat. 


Laitoin sitten neidin huoneeseen oman kenkähyllyn leluhyllyn sijaan, kun leluja enemmän on kiinnostunut näiden sovittamisesta ja siirtelemisestä. Nauroin tänään aamulla, kun osaa näköjään kantaa kenkäparia jo yhdessä kädessä, kuten aikuisetkin yleensä kenkäparia kantaa. Kenkiä on paljon enemmänkin, mitä hyllyssä näkyy eli kaikki avokkaat ja sandaalit on jossakin. Yleensä munkin kengät on kateissa, kun pitää lähteä ovesta ulos, koska M on vienyt ne jonnekin. Ja mulla ei montaa paria ole, joten vaihtoehdot vähissä.
 Hassu tyttö, ei ollut oikein kuvauspäällä, mutta pikkasen lämpesi sitten. Mekko on viime talvinen, suht. edullinen tsi-löytö huutiksesta (verrattuna muihin Metsola sunray-kankaisiin)...

maanantai 3. syyskuuta 2012

Kääntöhaalari

Tein kesällä mökkiompeluna M:lle kevyen haalarin, joka periaatteessa on käännettävä eli vuoritin puvun siihen tyyliin. Koska kaavaa ei ollut, kaavoitin tämän yhden pe illan ratoksi. Ja sitten seuraavalla viikolla julkaisiin uusin Ottobre, jossa oli lähes samanlainen puku! No, tulipahan vietittyä yksi ilta tämän parissa... Erona on, että tämä puku on sivusaumaton, huppu hiippamallia ja vetoketjun paikka ei ihan sama. Mutta sen verran samanlainen on, että piti hieraista silmiään, kun näin otteen Ottobren aukeamalta :D Ulkokangas mansikkainterlockia Stoffeckeltä sekä sisus Nanson satukaupunkitrikoota. Soveltuvat yhteen, koska kumpikin joustaa/ei jousta about saman verran.

Bambikaapit

Kaikki lähti bambitarrasta, jonka ostin viime kerralla kangaskimppatilauksen yhteydessä Stoffeckeltä. Liimasin tarran yläkaapin oveen. Kaappi on vanha retro, jonka maalasin valkoiseksi ennen M:n syntymää. Kaappi on ollut hoitopöydän päällä yläkaappina. 

Ja koska hoitopöytä on lähtenyt pois, pääsi alle tämä 10e kirpparilta löydetty retrokaveri, joka on ollut veljen huoneessa vuoden verran. Suunniteltiin vuosi sitten sen maalaamista keltaiseksi, mutta luovuttiin ajatuksesta. Nyt mietin kaapille uutta ilmettä, jotta se olisi hieman valoisampi.

Sitten syttyi idea tästä Ferm Livingin viilukuvioisesta lampusta, joita on mm. Hannasilla. Pikkasen tyyris hinnaltaan, mutta saman fiiliksen sai kaappiin helposti.

Piirsin yläkaapin bambista ääriviivat kontaktimuoville, toinen peilikuvana toisesta ja liimasin oviin.
 Maalasin kannen sekä ovet, jotta viilua jäi vielä näkyviin. Nupit on Ikeasta. Kokeilin ensin valkoista, mutta puupinta työnsi keltaista läpi ja lopputulos olisi ollut aika hirveä. Keksin sitten sekoittaa valkoiseen roosaa, jota löytyi myös ja lopputuloksesta tuli vaaleanroosa.


Kierrätyskeskuksen hinnat näyttävät koko ajan nousevan ja sieltä ei kyllä enää löydä vastaavia kaappeja tuohon hintaan. Lähes samanlainen senkkimallinen kaappi, jossa oli toisessa reunassa laatikosto, maksoi 115e. Pikkasen ollaan siellä hakoteillä. 10 euron kaappiin kokeilu ei kuitenkaan ole niin suuri riski. Viime kerralla kyllä yksi pöytä lähti kierrätyskeskuksesta mukaan, vaikka maksoi tingittynä 44e (46 eurosta!). Keskimmäiseltä puuttui kokonaan kirjoituspöytä ja tämä pieni retro söpöys pääsi meille. Vielä mietinnässä, mitä sen ehostamiseksi keksisi.

perjantai 31. elokuuta 2012

Työntäyteinen viikko!

Tämä viikko on tehty hommia silmät ristissä ja varmaan pari seuraavaakin viikkoa. Tehtaat Suomessa ja ulkomailla eivät tunnu pystyvät tekemään kaikkea sitä mitä on tilattu oikein tai sitä määrää, mitä on tilattu niin ollaan työnnetty lisää niin paljon uutta tulemaan taas, että varmasti tulee reilusti mukavasti kaikkea ;D
Ensi viikolla tulossa Majapuulle nämä kotimaiset neulokset:
Ja sitä seuraavalla viikolla nämä autokorjaamojoustis, apinapuujoustis sekä Royal-tuotteen lintujerseytä.
Kaiken perussyyshässäkän lisäksi päätin heittää työhuoneen kokonaan sekaisin ja järjestin photarilla 8 eri ratkaisua ennen kuin sain arjessa toimivan järjestyksen suunniteltua. Halusin kuitenkin säilyttää kaikki säilytyskalusteet sekä iiiisot työtasot, koska toimivuuden takia tähän muutokseen lähdinkin. Miesparka on saanut irroittaa kaappeja, siirtää ja tämä on vieläkin kesken! Ja kaikkien niiden tavaroiden roudaaminen ensin pois ja sitten takaisin...arvatkaapa, onko kesken...? Kaaos niskan takana menty nyt 2 viikkoa ja huonosti ehditty kaaoksen kimppuun, kun muut työt nielaisevat asioiden hoitamiseen. Lupaan laittaa sitten kuvia, kun saadaan johonkin järjestykseen. Työhuone on talossa kiinni olevat vanha autotalli, joka ollaan muun remontin yhteydessä tehty lämpimäksi ja taloon kuuluvaksi osaksi niin, että harva tätä autotalliksi päättelee ellei erikseen selitä ;)

Hyvää viikonloppua kaikille! Ehkä itsekin ehdin irtautumaan hieman koneesta, vaikka nollausta olisi sekin, että ottaisin läppärin syliin ja lueskelisin rauhassa blogeja <3. Täällä maalipensseli ainakin tarttuu käteen huomenna! Väreinä musta, valkoinen, vedenvihreä ja ehkä keltainen. Remontti/sisutuspäivityksiä siis tulossa ;)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Operaatio värjäys!

TURKOOSI:
Dylonia koneeseen ja koko kasa sai uutta väriä. Ylitin grammasuositukset todellakin! Mukana oli Hannan kankaan vihreävalkoista salmiakkia, johon turkoosi meni täydellisesti eli vihreä pysyi tosi hyvänä. Mukana oli pari metriä tenceljoustistakin, kaikki nuo vaatteet, sisustustyynynpäälliset ja vielä kynnysmattokin, jonka neuloin aiemmin kesällä revitystä lakanasta!
Tässä muutamia lähtökohtia:

 Ja sitten PINKKI satsi:
Velourhousut vasemmalla olivat haalean vaaleanpunaiset ja harmaantuneet pitkän käytön jälkeen. Ja sen lisäksi tuli iso pala Royal-tuotteen salmiakkia! Harmittaa, etten osannut laittaa koneeseen enempää, koska turkoosista oppineena olisi värjännyt enemmänkin. Ja olisin voinut laittaa puolet mustasta salmiakista turkoosin kanssa. Muttamutta ei voi mitään, näistäkin riittää iloa!

Pehmeää raitaa


 Loppukesän iltana viimeisiä päiviä mökillä asuessa sain vihdoin jotain itellekin tehtyä. Tykästyin tähän Strömmingin kankaaseen niin, että sitä piti tilata Majapuullekin myyntiin. Pakko saada tästä vielä legginssit sekä yhdistää lasten vaatteisiin kuosillisten kanssa. Tosi monipuolinen kangas ja unelmanpehmeää luomua. Tähän ei sitten vaan kyllästy. Pienimmälle aion tehdä vuoritetun jumpsuitin ja toimii pojillakin vaikka hupparin vuorena jne.

torstai 16. elokuuta 2012

Päiväkotivaatteita

Muutamia perusvaatteita lapsille ja kaveruksille...
Pivipaita skootterihihoilla.
Skootteripaita pilvihihoilla.
Housut paloautoneuloksesta keltaisella resorilla.
Housut trikoista.