maanantai 28. maaliskuuta 2011

Lisää maalailua

Tämä kaappi on ollut ruskeana poikien huoneessa ja nyt se sai päällensä valkoisen maalin. Ruskea oli sellainen ei oikeen mikään ruskea, eikä muualta kotoa löytynyt mitään samaa. Pinnassa oli kellertäväksi muuttunut lakka. Jos olisi ollut käsittelemätön, en olisi raaskinnut maalata, mutta nyt hyvästit rumalle lakalle.

Laitettiin kaappi jakamaan nyt poikien huoneita, joiden väliin ei ole rakennettu väliseinää, koska toisinaan yksi iso huone on kätevämpi. Kaksi ovea kuitenkin löytyy. Nyt laitettiin niin, että ovi aukeaa pienemmän puolelle, koska hän tarvitseen massiivisemman säilytyskapasiteetin leluilleen. Ja koska emme halunneet maalata kaapin taustaa (siellä päivämääriä), peitettiin tausta kaapin kokoisella Halltex-levyllä, johon kiinnitettiin valkoinen kangas ja tausta toimii nyt siis JÄTTIkokoisena ilmoitustauluna. Kaappi on nyt paikoillaan, on tapetoitu ja laitettu järjestys uusiksi, mutta koska kuvausidean tullessa mieleen huoneet on mullinmallin niin sinne en ole vielä rynnännyt ottamaan kuvaa... Kuopuksen keittiö odottaa myös viimeistelyä ja kuvausta ;)

Tässä kaappi työstössään



Kaapissa on sisällä hyllyt, alhaalla vetolaatikko...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti