lauantai 22. maaliskuuta 2014

Juhlia ja messuja

Viime viikonloppuna käytiin synttäreillä. M lähti lumiseen päivään uusi apilatakki päällään, kengät komeasti väärissä jaloissa :D Tällä kertaa uutuus ei ole itse tehty vaan tilasin Kongaroosta, kun tuo vanha apilapuuvilla tuli siellä vastaan. Keskimmäiselle ostin saman ikäisenä Punaisen norsun puputakin ja sitä käytettiin pitkään ja edelleen se on säästössä, kun oli pojan rakkain vaate ikinä. Vielä pari viikkoa sitten kyseli, että onhan se tallessa, vaikkei se enää päälle menekään. Lahjaksi vietiin heppataskuinen tunika alakuvassa.
Eilen surautin talouspaperinkorvikkeita/ nenäliinoja neulostilkuista. Olen ommellut aiemmin nenäliinoja vanhoista flanellipyjamista, mutta ne ovat melko ohuita. Nämä palat ovat mallipaloja tehtaalta, joten niistä ei pipoa suurempaa olisi saanut. Valkoinen ei myöskään ole kunnon valkoista vaan jotain raakalankaa, joten niissä on vähän erilainen fiilis kuin valmiissa neuloksissa, joten tähän oikeen passeli hyötykäyttö.
Ja terveisiä Turun kädentaitomessuilta, jossa oltiin päivällä keskimmäisen eli linnanrakentajan kanssa. Suunnattiin suoraan nukkekotiosastolle ja matkaan lähti vaikka mitä. Oltiin siihen oikein varauduttu, kun harvoin pääsee livenä noin paljon aiheeseen liittyvää näkemään. Asukkaita oli harmillisen vähän myytävänä, mutta todella riittävä saalis saatiin ja huomenna isketään kädet kiinni tuunaamiseen.
 Gepetton pöydän äärellä tuli melkoinen sekoaminen, kun tuote on aivan täydellinen meille. Poika tykkää rakentaa ja maalata, joten samalla saadaan juuri sen värisiä, mitä halutaan ja tyyli ihanan selkeä.
Messuilla oli paljon käsityötarvikkeita ja valmiita vaatteita. Tuttuja kankaita vilahteli tuotteissa. Korumateriaalia oli yllättävän monella ja niistä löydettiin miniatyylijuttuihin tarvittavaa. Messuilla oli myös antiikkia ja vanhoja leluja. Pikkusiskolle tuotiin nämä nukkekotikokoa hieman suuremmat puiset vanhat kärryt, jotka saavat maalia pintaan vielä tänään.

2 kommenttia:

  1. Eikä! Mahtavaa! Himpun verran kirkkaammat värit taitavat olla teidän takissa, minulla tuo kangas oli jo jonkin verran haalistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On juu sellainen pikkasen oranssihtava punainen eli ei räikeä, muttei vielä kyllä näytä haalistuneelta. Näytin pikkuneidille myös toista takkia ja katsoi kirjaimellisesti suu auki :D

      Poista