lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ristiäisissä

Tänään päästiin pikkumiehen ristiäisiin. Pikkumiehellä on kuulemma paljon vaatteita, mutta vähän vielä kesävaatteita. Ja kesävaatteita tulee tarvitsemaan, koska asuu lämpimän auringon alla. Kaavat on sovellettu ja sävelletty Ottopertin kaavoista. Kankaat kaappien kätköistä, apilat Kestovaippakaupasta, Selian Runoratsua ja Stoffeckeltä aikoinaan tilattuja muita.

Tässä lähestytään Turun tuomiokirkkoa ja yksi ilmahyppy sitä ennen. 
(Olispa aikuisillakin näin paljon energiaa...)
Itse toimitus sujui hyvin. Meidän pikkuneiti ehti vetää 3 pikkurasiaa rusinoita ja osa meni suuhun pyhän lattian kautta. Yksi pieni juhlavierasmies keksi loppumetreillä paljastella itseään riisumalla paidan ja aiheutti hilpeyttä. Itse juhlakalu oli KOKO päivän kertaakaan kitisemättä eli oikein herra viilipytty, kuten on aina. En ole oikeasti koskaan nähnyt niin rauhallista vauvaa. Ehkä johtuu kahden maan kansalaisuuden geeniperimästä, kuten herran nukkemainen olemus muutenkin <3
Lahjaa jatkoin vielä osalla 2, jonka nimesin pikkuherran ravintolan somistukseksi. Eli on äidille imetysmekko omenapuutrikoosta, jossa luukku edessä. Sivuosaa rypytin reunoista ylhäältä, että istuisi paremmin. Toivottavasti sopii, koska homma on ns. hatusta vedetty. Kaava oli taas se ainainen peruspaita, josta sävelsin loput eli eipä paidasta kauheesti jäljellä ja kokokin ihan eri. Mutta silti hyvä jostakin apuvälineestä lähteä liikkeelle.
 Kädenteihin saumuroin pienet suikaleet samasta trikoosta (ilman päällitikkausta), sama homma on rintojen alla läpän suuta kiristämässä (siellä peittarin tikkaus päällä). Alakankaan läpän reunaan ompelin Framilonin eli se joka jää tuolla alla rintojen päälle. Sivusauman rypytyksen tein myös Framilonilla ennen kuin ompelin etu- ja takakappaleet yhteen. Pääntielle saumuroin myös Framilonin, käänsin ja tikkasin peittarilla.

5 kommenttia:

  1. Oi miten ihanat lahjat saivat! Jäi vielä kiinnostumaan, miltä mekko näyttää äidillä! :)

    VastaaPoista
  2. Sain vastauksen, että mekko on sopiva, jee :D

    VastaaPoista
  3. Moi! Todella hieno imetysmekko! Pitäisi tehdä itsellekin. Minkä kokoinen ja pituinen mekko suunnilleen oli ja paljonko kului kangasta? Rinnan rypytys onkin hyvä idea näillä muodoilla! ;) t: T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, enpä muistanut mitata. Hirmu pitkä ei ollut eli pitkällä käyttäjällä lyhyehkö. Enkä edes muista, miten paljon meni eli tuliko kaikki yhdestä takakappaleen korkeudesta, jolloin olisin saanut toisen etukappalista reunasta. Tämä kangas oli kyllä kahteen suuntaan leikattava, joten hyvin mahdollista. Muutoin on mennyt etukappaleet päällekkäin leikattuna= tarvittava pituus ;)

      Poista