Koska ei ole sitä vaaraa, että mieheni eksyisi kurkkimaan tänne blogiini, voin huoletta julkaista kohta kääreisiin piilotettavat lahjat. Oma isäni taas käy täällä nuuskimassa, joten hänen lahjaa en tänne postaile etukäteen ;D Terkkuja vaan iskälle!
Mies saa elämänsä ensimmäisen joustispaidan tästä joustiksesta. Sekä superpehmeät puolipitkät kalsarit talveksi. Pitkät ovat kuumaveriselle monesti liian lämpimät ja tykkää sen sijaan puolipitkistä.
edestä ja takaa
Meillä Maisan pituus aiheuttaa pieniä pulmia. Pitkä 1-vuotias on huono yhdistelmä 1-vuotiaan järjen kanssa. Saa helposti tavaraa keittiön tasolta ja pääsee ovista sisään. Veljien huoneen ovenkahvat käännettiin aukeamaan ylöspäin, mutta koska ovet jäävät silti aina välillä auki, piti kerrossänkyjen portaita hieman tuunata. M oli hetken hiljaa kateissa taas pari pv sitten ja lopulta hihkui onneissaan toisen veljen huoneessa. Ryntäsin sinne salamana, koska tiesin, mistä oli kyse ja neiti oli katonrajassa tällä kertaa kiivennut sänkyyn asti. Sängyt siis parveja ei peruskerrossänkykorkuisia... Soitin sitten miehelle, että nyt on tehtävä jotain ja tässä kuvissa isi on juuri saapunut tuunattujen portaiden kanssa. Muuten ihan hienot, mutta neiti meni heittämällä yli. Iskä lähti sitten uudelleen ja asensi toisen palikat sitä seuraavaan portaaseen asti.
hahhah! mahtava mimmi - kiipeily on nääs hyvä harrastus ;)
VastaaPoistaNäppärä neito;) ihanat kalsarit pitäisköhän munkin yhdistää tuota kangasta....
VastaaPoistaOnko nuo mitä matskua nuo kalsarit? Siis tuo yksivärinen osuus?
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaYksivärinen on kalsareissa jotain superpehmeää trikoota, en muista mistä tullut. Mies on ihan innoissaan, kun on saanut tutustua joustaviin kankaisiin. Miesten vaatteissa käytetään yllättävän vähän joustavia materiaaleja...
VastaaPoistaMeillä oltiin ihan onnesta soikeana boksereista jotka tein miniraitajoustiksesta :)
VastaaPoistaKiva juttu! Meillä oli tuo joustis paidassa jo jotain uutta ja ihmeellistä materiaalina. Jos ei ole miehelle liian kuuma, pitää tehdä jouluksi lisää ;) Kalsareiden tekeminen varmaan on ihan kannattavaakin, kun menee sen verran vähän kangasta ja saa valita parempia materiaaleja, mitä kaupasta löytyy...
VastaaPoista