sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Tähtiä

Tänä vuonna en ehtinyt neuloa kuin yhden lahjan. Toisaalta tuli ommeltua ehkä tavallista enemmän. Tähtihuiviin tein kolon vanhan ajan tyyliin, josta toisen pään voi pujottaa. Tähdet tein huovutetuista paidoista. Lanka on Sublimen Boucleeta, tarkemmin alpakkaa. Boucleeta on todella raivostuttava neuloa, mutta isommilla puikoilla tulee onneksi nopeasti. Kaikkiaan aikaa menee kyllä ihan normiverran, koska langan kanssa pitää hieman säätää. 


Neuloin huivin ainaoikeana, mutta siltä se ei näytä, koska bouclee tekee lenkikkään pinnan itsestään. Jotta huivin tekemiseen tulisi jotain spesiaalia, aloitin työn yhdestä silmukasta, lisäsin sen kolmeen ja niin edespäin joka kerroksella päihin yhdet silmukat. Tällöin muodostui tuo kärkimäinen muoto huivin päihin. Lävistettävän rakosen tein lopuksi poimimalla valmiista huivista silmukat vaakasuuntaan ja neulomalla pienen lisäpätkän ja ompelemalla päätelty reuna huiviin. Lanka on aivan uskomattoman pehmeää ja lopputuloksesta tuli kevyin huivi ikinä.

Joulupaketteihin lähti myös muita tähtiä. Harmaasta trikoosta tein parit tähtihousut ja mustan t-paidan tuunasin uusiksi. Vaihdoin siihen pääntien, koska oli joutunut kangaskierrätyslaatikkoon liian kireän pääntien vuoksi ja lisäsin eteen vielä suuren tähden.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti