torstai 5. tammikuuta 2012

Uusi vuosi ja uusi terveys!

Meillä on sairastettu loma-aika oikein urakalla. Oikein klassinen flunssatauti, ties vaikka influenssa. Nyt on kyllä paljon erilaisia liikkeellä, joten jokin sellainen pyyhki meidän talon läpi. Nyt on ensimmäistä päivää sellainen olo, että tekee mieli hieman koskea tähän tietokoneeseen. Päivitettävää olisi vaikka miten, joten aloitetaan jostakin...


Tehtiin tänä vuonna sukulaisille pakettikasseihin kuvatulostuksia lapsista. Pakattiin paperiin ja kirjekuoriin A4-koossa. Kuvat on valittu kuluneen vuoden kuvista ja kunkin persoonallisuuden mukaan. Neiti aurinkoinen perusilmeessään eli suu hymystä auki (jopa silloin kun joku on vihainen, mikä kyllä varmaan johtuu siitä, ettei vielä ymmärrä suuttumista, nauraa mm. silloin kun äiti on vihainen isoveljille), keskimmäinen poseraajapoika kuvauksen kohteena (kuvaksen kohteena oleminen on hälle ollut ihan pienestä asti niin luonnollista ja helppoa) sekä kolmantena esikoinen itse ottamassaan kuvassa (näpit eivät yksinkertaisesti pysy irti kielletyistä tavaroista ja kuvassa on salaa kaapannut äidin järkkärin ja ilmiantanut itsensä ottamalla kuvan kasvoistaan).




Ja sitten muutama muu kuva tiedostosta, jotka ei liity joulujuttuihin, mutta sopikoot nyt päivän väriin...



Hyvää uutta vuotta 2012 kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti